Taisto europaikoista Veikkausliigassa kiihtyy Tampereella: ”Tulee hyvä kapina”
Kuva: Juha Tamminen
Ilves ja FC Lahti mittelevät Veikkausliigassa HJK:n takana sarjan kakkossijasta ja Eurooppa-liigan karsintapaikoista yhdessä KuPS:n, SJK:n ja IFK Mariehamnin kanssa. Tupsukorvat ja lahtelaiset kohtaavat tänään isossa ottelussa, jonka panoksia ei voi vähätellä yhtään.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, ja noista peleistä kumpikin on päättynyt tasan.
Ilves on päässyt oivaan liitoon maalipyssy Ariel Ngueukamin avulla, FC Lahden vahvuus puolestaan on ollut timanttinen puolustaminen.
– Tuco on tietysti vaarallinen pelaaja. Maaleja on tullut ja hänellä on Näsinneulan kokoinen itseluottamus. Me kuitenkin tunnemme ja tiedämme hänen metkunsa. Tulee hyvä kapina, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas ennakoi seuran nettisivuilla viitaten 14 maalia ampuneeseen Ngueukamiin.
FC Lahti on sarjataulukossa korkealla erinomaisen puolustamisen ansiosta, sillä omissa on soinut ainoastaan 22 kertaa. Se on toiseksi vähiten koko Veikkausliigassa.
– Me haluamme lähteä nauttimaan näistä peleistä. Olemme vuoden päivät tehneet duunia tämän joukkueen kanssa. Enää on viisi peliä jäljellä ja pelaamme isoista asioista, Korkeakunnas hehkutti.
Veikkausliigan kierros alkaa kello 17.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”