12 ottelua ilman voittoa – VPS vajosi syvään kuiluun: ”Pelissä ollut tosi synkkiä jaksoja”
Kuva: Juha Tamminen
Muistatko vielä, kun Vaasan Palloseura nimettiin HJK:n suurimmaksi haastajaksi mestaruuskamppailussa? Se oli viime heinäkuussa, kun VPS kaatoi kotonaan Eurooppa-liigan karsinnoissa tanskalaisen Bröndbyn, mutta putosi yhteismaaleilla jatkosta.
Bröndby-voiton jälkeen VPS ei ole voittanut yhtäkään ottelua, ei yhtäkään. Vaasalaiset ovat pelanneet Veikkausliigassa viimeiset 12 ottelua ilman voittoa, saaliina on ollut viisi pistettä.
Vepsun pelitapaa kehuttiin kilpaa kauden puolivälissä ja päävalmentaja Petri Vuorisen metodeja ylistettiin surutta. Kehut ja ylistykset ovat lakanneet totaalisesti. Vuorinen kertoi, että joukkue piti maajoukkuetauon aikana palaverin hyvässä hengessä. Joku kyyninen voisi kutsua palaveria jo kriisipalaveriksi.
– Mielestäni meillä oli viime viikon loppupuolella hyvä palaveri, jossa kävimme läpi joukkueen kanssa tärkeitä asioita. Tutkailimme mitä kentällä on peleissämme tapahtunut, mitä siellä pitäisi tapahtua ja etenkin miten reagoimme, kun vastustaja tekee muutoksia pelissään, Vuorinen kertoi lehdistötilaisuudessa.
Joukkueen sairastuvalla oleva Timi Lahti komppasi päävalmentaja Vuorista. Palaverin anti oli hyvä.
– Pelaajat olivat tyytyväisiä palaveriin niin ikään. Valmennuksen ja pelaajiston ajatukset kohtasivat siitä, millaisia ratkaisuja tehdään, jotta ollaan kentällä vielä pikkaisen fiksumpia.
– Ei meidän pelimme ole ollut niin hirveän huonoa, mutta meillä on ollut peleissä tosi synkkiä jaksoja. Jengi muistaa sen 10 minuuttia, kun tekemisemme on ollut ihan paskaa ja peli on kääntynyt, vaikka olisimme pelanneet 70 minuuttia pelistä hyvin, Lahti analysoi.
VPS kohtaa torstai-iltana FC Interin. Molemmilla joukkueilla on kausi mennyt alle odotusten. VPS:n romahdus on kuitenkin omaa luokkaansa. Toisaalta Interin kausi kokonaisuudessaan on sujunut mollivoittoisesti, kun VPS oli pitkään sarjassa toisena. Tällä hetkellä VPS on kahdeksas ja Inter yhdeksäs.
Vaasalaisten viimeinen voitto Veikkausliigassa tuli 16. heinäkuuta ja silloin vastassa oli nimenomaan FC Inter.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa