Joko taas? Seitsemän peliä, kolme ulosajoa – tuleva Liverpool-pelaaja lensi jälleen suihkuun

Liverpoolin riveihin ensi kesänä liittyvä guinealainen keskikenttäpelaaja Naby Keita ei tällä hetkellä meinaa pysyä kentällä millään.
Saksan Bundesliigan RB Leipzigissä pelaava Keita, 22, on ehtinyt pelata tällä kaudella yhteensä vasta 13 ottelua seura- ja maajoukkuetasolla, mutta hänet on ajettu punaisella kortilla ulos jo kolme kertaa. Kaikki ulosajot ovat tapahtuneet viimeisen seitsemän ottelun aikana.
Viimeksi hänet ajettiin suihkuun eilen keskiviikkona, kun Leipzig kohtasi Bayern Münchenin Saksan cupissa. Keita ehti olla viheriöllä 53 minuuttia, kunnes erotuomari näytti hänelle jo toista keltaista korttia.
Peli oli vielä jatko-ottelunkin jälkeen lukemissa 1-1, mutta Bayern vei lopulta taiston nimiinsä rangaistuspotkukilpailussa, kun Leipzigin Timo Werner epäonnistui yrityksessään.
Keita sai edellisen punakorttinsa 10. lokakuuta MM-karsintaottelussa Tunisiaa vastaan, kun hän läpsäytti vastustajaa kädellään. Kauden ensimmäinen ulosajo tapahtui 16. syyskuuta Bundesliigan ottelussa Borussia Mönchengladbachia vastaan, kun Keita osui jalanpohjallaan vastustajan Christoph Krameria kasvoihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan