Lähde: Rangersin tulisi hankkia HJK-lupaus riveihinsä – Mestaruussarjan seura myös apajilla

HJK:ssa vahvan kauden pelannut 19-vuotias toppari Aapo Halme oli jo kesän aikana kuuma nimi siirtomarkkinoilla. Muun muassa Leeds on ollut jo pidemmän aikaa nuorukaisen perässä. Uusimpana spekulaationa on nostettu esiin myös skotlantilainen Rangers.
Brittiläinen nettiuutismedia HITC spekuloi jo aiemmin Halmeen siirto Leedsiin käyttäen lähteenään Helsingin Sanomien uutista. Uutisessa ei kuitenkaan todettu kuin se, että HJK ei ollut valmis luopumaan Halmeesta kesän aikana, koska Klubi kärsi varsinkin toppariosastolla loukkaantumisista. Silti myös HS kertoi Leedsin olevan kiinnostunut nuorten maajoukkueen topparista.
Nyt HITC nosti esiin sen, että Rangersin kannattaisi hankkia Halme riveihinsä. Rangers hankki viime kesänä HJK:sta Halmeen seurakaveri Alfredo Morelosin ja hankinta on osunut täydellisesti maaliinsa. Kolumbialaishyökkääjä on iskenyt tällä kaudella jo kuusi osumaa Skotlannin Valioliigassa.
Taustapiru Morelosin hankinnassa oli Rangersin apuvalmentaja Jonatan Johansson, joka on tuttu mies suomalaisille. Johanssonilla on hyvät välit HJK:n suuntaan ja hän tietää melko tarkkaan minkälainen pelaaja myös Halme on.
Rangersin junioreissa pelaa tällä hetkellä myös suomalaislaituri Serge Atakayi, joka siirtyi Skotlantiin vuosi sitten. HITC arvioi jutussaan, että Halme sopeutuisi hyvin Rangersiin Johanssonin, Atakayin ja Morelosin ansiosta.
Lisäksi jutussa ennakoidaan, että Leedsin tulisi napata Halme ennen kuin Rangers astuu markkinoille, sillä skottiseuralla on paremmat neuvotteluasemat Halmeen hankkimiseksi. Leeds on tällä hetkellä Mestaruussarjassa viidentenä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä