Omalta seurapomolta erikoinen kehu valmentajalle: ”Hän voisi valmentaa Bayernia”
Kuva: Getty Images
RB Leipzigin urheilutoimenjohtaja Ralf Rangnick uskoo, että seuran edustusjoukkueen päävalmentaja Ralph Hasenhüttl olisi halutessaan valmis valmentamaan jopa Bayern Müncheniä.
Hasenhüttl nosti Ingolstadtin seuran ensimmäistä kertaa Bundesliigaan kaudella 2014-15 ja onnistui säilyttämään joukkueen sarjassa myös seuraavalla sesongilla. Sveitsiläisvalmentajan hieno työ huomattiin myös Leipzigissä, joka palkkasi Hasenhüttlin käskyttäjäkseen.
Viime kaudella Hasenhüttl johdatti Leipzigin seuran ensimmäisellä pääsarjakaudella toiseksi ja siten Mestarien liigaan.
Leipzig-luotsi oli viime keväänä yhdistettynä Arsenaliin ja viime aikoina häntä on povattu Bayern Münchenin päävalmentajaksi, mutta Rangnick ei usko, että Hasenhüttl on lähtemässä Red Bull Arenalta ainakaan pariin vuoteen.
– Hänellä on kaikki tarvittava. Ralph voisi valmentaa mitä tahansa joukkuetta maailmassa. Ainut kysymys on, että haluaako hän, Rangnick pohti Sport Bildin haastattelussa.
– Tällä hetkellä pelaajillamme tai työntekijöillämme, minä mukaan lukien, ei ole mitään syytä lähteä.
– Se fakta, että Ralph, kuten meidän pelaajiammekin, on yhdistetty muihin seuroihin on looginen seuraus meidän kehityksellemme.
– Hän voisi valmentaa Bayernia, mutta en usko, että hän menee sinne seuraavan kahden vuoden aikana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista