Philippe Coutinhon siirto FC Barcelonaan ei jää ainakaan rahasta kiinni – hurjat tulot!
Kuva: Getty Images
FC Barcelona ei onnistunut kaappaamaan kesän siirtoikkunan aikana Liverpoolin tähtipelaaja Philippe Coutinhoa. Barcelonan toimitusjohtaja Oscar Grau kertoi lehdistötilaisuudessa, että Barcelonalla on varaa hankkia Coutinho vaikka tammikuussa.
Barcelona esitteli keskiviikkona huimia talouslukujaan. Seura teki viime kaudella 708 miljoonan euron tulot. Kasvua tapahtui yli 13 miljoonaa euroa. Tulevan kauden aikana tulojen odotetaan nousevan peräti 897 miljoonaan euroon, jonka myötä Barcelona nousisi eniten tuloja ansaitsevaksi urheiluseuraksi maailmassa.
Summat tarkoittavat myös sitä, että Coutinhon hankkimiselle ei ole esteitä.
– Pystymme hankkimaan Coutinhon tai kenet tahansa muun pelaajan, jonka haluamme tammikuussa, Grau uhosi.
Barcelona nettosi Neymarin myymisestä PSG:hen viime kesänä 222 miljoonaa euroa, joten pohjakassa on ainakin kunnossa. Toki Barca myös kulutti rahaa hankkiessaan Paulinhon 40 miljoonalla eurolla.
– Tavoitteenamme on kasata mahdollisimman kilpailukykyinen joukkue, ja kyllä, aiomme vahvistaa joukkuetta, vaikka kukaan pelaajista ei lähtisi pois. Haluamme antaa faneille parhaan mahdollisen joukkueen, Grau kertoi.
Lähde: Calcio Mercato
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn