Real Madrid meinasi kompastua kyseenalaiseen osumaan – Cristiano Ronaldo nousi sankariksi
Real Madrid kaivoi lopulta 2-1-vierasvoiton Getafesta. Cristiano Ronaldo nousi sankariksi tekemällä kauden ensimmäisen maalinsa La Ligassa.
Real Madrid lähti melko repaleisella kokoonpanolla Getafea vastaan. Muun muassa Luka Modric sekä Isco aloittivat vaihtopenkin puolelta. Ykkösmaalivahti Keylor Navas oli sivussa loukkaantumisen takia ja Los Blancosin maalia vartioi Kiko Casilla.
Loukkaantumisen jälkeen paluun kokoonpanoon tehnyt Karim Benzema kiitti vastuusta ja vei Realin komeasti 39. minuutilla johtoon.
Getafe nousi tasoihin toisella puoliskolla Jorge Molinan osumalla. Maali oli kieltämättä hieman kyseenalainen, sillä Molina syötti pallon laidalta keskustaan ja pallo meni lopulta suoraan maaliin. Kyseenalaisen maalista teki se, että samaan aikaan Getafen pelaaja oli paitsioasemassa, kun syöttö lähti, ja hän vaikutti selvästi peliin.
Ronaldo kuitenkin pelasti täyden pistepotin Real Madridille tekemällä voittomaalin 85. minuutilla vaihdosta sisään tulleen Iscon syötöstä. Osuma oli Ronaldolle vasta ensimmäinen La Ligassa. Ronaldo on ehtinyt kylläkin pelata pelikiellon takia vasta neljä ottelua sarjassa. Mestarien liigan puolella verkko on heilunut neljästi kahdessa ottelussa.
Real nousi voiton myötä neljän pisteen päähän FC Barcelonasta yhden ottelun enemmän pelanneena. Barcelona voi karata taas seitsemän pisteen karkumatkalle lauantai-iltana, kun se kohtaa Atletico Madridin kello 21.45 Suomen aikaa.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa