Minihuuhkajat otti komean 4-0-voiton Färsaarista EM-karsinnoissa tiistaina Kotkassa. Suomen hahmoja olivat 16-vuotias Elias Mastokangas sekä vasta 15-vuotias Terry Ablade, jotka molemmat iskivät kaksi osumaa.

FC Interissä pelaava Mastokangas vei Suomen 1-0-johtoon jo kuudennella minuutilla. Ablade lisäsi johtoa hieman ennen taukovihellystä.

Toisella puoliajalla Mastokangas viimeisteli illan toisensa rangaistuspotkusta. Abladen toinen tuli, kun hän seurasi hyvin Färsaarten maalivahdin torjunnan ja viimeisteli pallon tyhjään maaliin.

Suomen pelaaminen oli ihailtavaa selvästi heikompaa Färsaaria vastaan. Suomi uskalsi pelata lyhytsyöttöpeliä ja selvitti kerta toisensa jälkeen Färsaarten prässin.

Suomen laitapelaaminen oli varsin tehokasta. Varsinkin Mastokangas vasemmalla laidalla oli alati vaarallinen pallon saadessaan. Veikkausliigassa tällä kaudella debytoinut laituri haastoi ja sai usein jalan vapaaksi laidallaan.

Toisella puoliajalla vaihdosta sisään tulleet Maximo Tolonen sekä Maximus Tainio rytmittivät ihailtavasti Suomen keskikenttää. Kaiken kaikkia Minihuuhkajien esitys oli varsin kypsä.

Voitto siivitti Suomen myös lohkonsa voittoon, kun Islanti voitti omassa ottelussaan Venäjän vain maalein 2-0. Suomen maaliero oli näin ollen maalin parempi kuin Islannilla. Suomi pelasi alkulohkossa tasapelin Islannin kanssa, voitti Venäjän 1-0 ja löylytti viimeisessä ottelussa Färsaaria 4-0.

Suomi etenee nyt EM-karsintojen toiseen vaiheeseen lohkovoittajana. Lopulliseen EM-lopputurnaukseen selviytyy isäntämaan lisäksi 15 maata.