Avoin kirje kaikille tuomareille – sana jonka kuulette liian harvoin: Kiitos
Kuva: Juha Tamminen
Tämä kirjoitus on yleinen kiitos kaikille jalkapallo- ja miksi ei muidenkin lajien tuomareille. Samalla tämä on myös anteeksipyyntö siitä, ettemme aina muista kohdella teitä ansaitsemallanne tavalla.
”Tee meille palvelus, äläkä tuomaroi enää ikinä”, ”pilaat pelin molempien joukkueiden osalta” ja niin edelleen. Näitä kaikkia asioita allekirjoittanut on vuosien varrella pelien aikana tunteiden kuohuessa tuomareille sanonut. Onneksi viime vuosina nämä on tajunnut jättää vähemmälle.
On melko absurdia, kuinka jalkapalloa rakastavat ihmiset usein tuomareille puhuvat tai kuinka heitä kohtaan käyttäydytään. Varsinkin kun tiedetään, ettei hommasta tulisi yhtään mitään ilman heitä.
Pelaaminen ei onnistuisi ilman tuomareita
Juttua kirjoittaessani muistelin tapauksia, jolloin olen pelannut ilman tuomareita. Ensimmäisenä mieleeni tuli ala-asteen välituntipelit ja niistähän on saatu aikaan tappelu jos toinenkin. Toinen mieleeni tullut tilanne tuomareitta pelaamisesta ovat satunnaiset harjoitusottelut. Niistä muistuu välittömästi muutama tunteenpurkaus, jonka seurauksena on tullut vakaviakin loukkaantumisia ja myös yksi ikimuistoinen tapaus, jossa toinen joukkueista jätti ottelun kokonaan kesken, koska peli lähti täysin käsistä. On siis täysin selvää, ettei yksikään sarja toimisi ilman tuomareita. Tärkeästä tehtävästä huolimatta he saavat harvoin kiitosta. En tiedä, olenko koskaan nähnyt mediassa otsikkoa, jossa nostetaan esiin tuomarin virheetön ottelu tai erinomainen ratkaisu tilanteessa, jonka tuomitseminen on vaikeaa jopa lukuisien hidastuskuvien perusteella. Jos tuomari on siis otsikossa, on hän todennäköisesti tehnyt virheen.Kiitos!
Kun pelaaja tekee hattutempun voitto-ottelussa, on hän sankari ainakin oman joukkueensa keskuudessa. Kun valmentaja muuttaa pelin kulun puoliajalla ohjeistamalla pelaajiaan murtamaan vastustajan matalan blokin, saa hän palkkioksi kolme pistettä. Mutta pidetäänkö tuomaria onnistuessaan sankarina tai saako tuomari pisteitä sarjataulukkoon, jos hän pitää 90 minuuttia ottelun täysin käsissään. Ei, joten on vähintäänkin kohtuullista, että annamme näille jalkapallomaailman ”unsung heroille” valtavan kokoisen kiitoksen. Jalkapalloväki arvostaa teitä, vaikka ette sitä välttämättä huomaa silloin, kun huudamme teille mielikuvituksellisia ”puusilmä”-huutojamme. Kun sanon jalkapalloväki, uskallan väittää puhuvani kaikkien pelaajien, valmentajien, katsojien ja kaikkien niiden puolesta, jotka lajin parissa ovat edes jollain tavalla. Tulemmeko huutelemaan teille jatkossa? Varmasti. Se ei tarkoita, ettemmekö arvostaisi. Jeremias Fisk Twitter: @MonsieurFiskLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa