Boatengien jalanjäljillä – Nähdäänkö seuraavissakin MM-kisoissa saksalaisveljekset eri joukkueissa?
Kuva: Getty Images
Kaikki jalkapallon ystävät muistanevat Boatengien veljesten kohtaamiset MM-tasolla? Pikkuveli Jerome Boateng Saksan puolustuslinjassa ja isoveli Kevin-Prince Boateng Ghanan keskikentällä, loikattuaan Black Starsiin edustettuaan nuorisomaajoukkuetasolla synnyinmaataan Saksaa.
Kun Boatengit ottivat yhteen MM-kisoissa 2010, oli se MM-kisahistorian ensimmäinen kerta, kun veljekset pelasivat MM-tasolla vastakkain. Varmemmaksi vakuudeksi sama kohtaaminen uusittiin neljä vuotta myöhemmin, kun Ghana ja Saksa arvottiin toisen kerran peräkkäin samaan lohkoon.
EM-tasolla vastaavaa kisahistoriaa nähtiin viime vuonna, kun veljespari asettui vastatusten alkulohkon ottelussa Sveitsi-Albania. Arsenalin Granit Xhaka edusti Sveitsiä ja Baselin Taulant Xhaka Albaniaa. Länsi-Berliinissä syntyneiden Boatengin kaksi kohtaamista ovat tiettävästi kuitenkin ainoat veljesten keskinäiset otatukset MM-kisoissa.
Toistaiseksi.
Saksalaislehti Kicker kertoo, että veljesten kohtaamiset saattavat saada jatkoa ensi kesän MM-turnauksessa Venäjällä. Juventuksen 30-vuotias Sami Khedira voitti Saksan riveissä MM-kultaa vuonna 2014 ja on vahvoilla ensi vuoden kisajoukkueeseenkin. Pikkuveli Rani Khediraa puolestaan kosiskellaan Tunisian paitaan, johon on värvätty päättyneiden MM-karsintojen aikana monia muitakin Tunisian ulkopuolella syntyneitä ammattilaisia.
Rani Khedira on syntynyt seitsemän vuotta vanhemman isoveljensä tavoin Stuttgartissa. Hän on pelannut Saksan paidassa poikamaaotteluita alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen saakka, mutta veljensä tasoinen lahjakkuus hän ei ole ollut.
Rani Khedira debytoi kasvattajaseuransa VfB Stuttgartin paidassa Bundesliigassa kaudella 2013-2014, mutta siirtyi seuraaviksi kausiksi sarjaporrasta alemmas RB Leipzigiin. Leipzigin noustua viime kaudeksi Bundesliigaan Khedira jäi selvään sivurooliin ja täksi kaudeksi hän siirtyikin ilmaissiirrolla Augsburgiin. Augsburgissa Rani Khedirasta tuli välittömästi luottopelaaja – samalla pelipaikalla keskikentän pohjalla kuin isoveljensäkin.
Rani Khedira myöntää, että Tunisian jalkapalloliitto on lähettänyt hänelle virallisen maajoukkuekutsun, mutta päätöstään pelaaja ei ole vielä tehnyt.
– On totta, että he haluavat minut. Palloliitto on kysynyt minua virallisesti, Khedira kertoi Kickerille.
– En ole vielä päättänyt asiaa. Haluaisin ensin vakiinnuttaa paikkani Bundesliigassa ja jatkaa kehittymistäni. Haluan pelata seuraavat kymmenen peliä ja voimme katsoa asiaa joskus keväällä.
– En osaa arabiaa enkä ranskaa, enkä tunne juurikaan maajoukkueen pelaajia. Sen pitäisi olla molemmille osapuolille järkevää. Minun täytyy pystyä auttamaan maata ja maan täytyy pystyä auttamaan minua. Muuten kaikki menee mönkään.
Saapa nähdä, saisiko Rani Khedira päätökseensä puhtia, mikäli onnetar heittää 1.12. tapahtuvassa MM-lohkoarvonnassa Saksan ja Tunisian samaan lohkoon.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan