MM-kisaunelma murskaksi – Argentiinan maajoukkuehyökkääjälle paha polvivamma
Kuva: Getty Images
Argentiina varmisti Etelä-Amerikan MM-karsintojen viimeisellä kierroksella paikkansa Venäjän ensi kesän MM-turnauksessa voitettuaan Ecuadorin 3-1 Lionel Messin hattutempulla. Karsinnat olivat Albicelestelle melkoista tervanjuontia ja karsintojen aikana saikin onneaan kentällä käydä kokeilemassa varsin monet pelaajat.
Yksi karsinnoissa pelanneista hyökkääjistä saa kuitenkin nyt mitä suurimmalla todennäköisyydellä heittää hyvästit MM-kisahaaveilleen. Boca Juniorsin kärkimiehen Dario Benedetton oikean polven ristisiteet murtuivat viikonlopun ottelussa Racing de Avellanedaa vastaan.
Benedetton sairausloman pituudeksi arvioidaan 6-8 kuukautta, joten toipuminen kisakuntoon ajoissa on erittäin epätodennäköistä.
– Tällaista sattuu tässä ammatissa. Nyt täytyy vain etsiä leikkaukselle sopiva aika. Minua kiinnostaa vain toipua kuntoon mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen takaisin kentälle, Benedetto kommentoi Mediotiempon mukaan.
27-vuotias Benedetto on juhlinut urallaan lähinnä Argentiinan ja Meksikon liigojen maalitilastoissa. Hän debytoi Argentiinan maajoukkueessa syyskuussa ja pelasi maan kolmessa viimeisessä karsintaottelussa sekä viikon takaisessa ystävyysottelussa Nigeriaa vastaan. Maalitiliään mies ei kuitenkaan maajoukkueessa ole auki saanut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille