ÖT: Alexei Eremenko puhui Roman Eremenkosta – kommentoi myös maajoukkueen edustamista
Kuva: Juha Tamminen
Alexei Eremenko kertoi Österbottens Tidningin haastattelussa Roman Eremenkon nykyisestä tilanteesta. Roman Eremenko kärsii yhä kaksivuotista pelikieltoaan annettuaan positiivisen doping-näytteen, josta löytyi kokaiinia ja sen aineenvaihduntatuotteita.
Eremenkon pelikielto päättyy ensi vuoden lokakuussa, mutta hän saa aloittaa harjoittelun seurajoukkueen mukana kaksi kuukautta ennen kilpailukiellon päättymistä.
– Hän on hyvässä kunnossa ja nyt hänellä on ollut enemmän aikaa perheelleen. Hän aikoo palata jalkapallon pariin ja hän saa aloittaa harjoittelun joukkueen kanssa ensi syksynä, isä-Eremenko kertoi ÖT:lle.
Alexei Eremenkon mukaan mikään seura ei ole vielä ollut yhteydessä Romaniin mahdollisen sopimuksen merkeissä. Suomen A-maajoukkue aloittaa ensi syksynä seuraavat EM-karsinnat ja päävalmentaja Markku Kanerva kertoi aiemmin MTV Sportille, että maajoukkueen ovi on avoinna Eremenkolle, lue lisää tästä.
Isä-Eremenko ei vielä osannut sanoa, mitä Roman aikoo maajoukkueen suhteen tehdä.
– Siitä emme ole keskustelleet. Lähes jokaisen maajoukkueessa koetun tappion jälkeen hän on ollut niin pettynyt, että on sanonut sen olleen viimeinen kerta, mutta aina hän on tullut takaisin, Alexei Eremenko kertoi nauraen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn