Todellinen yllätysnimi nousemassa HIFK:n päävalmentajaksi – seura kiinnostunut Mixu Paatelaisesta!
Kuva: Juha Tamminen
HIFK yrittää ryminällä takaisin Veikkausliigaan. Suureen pettymykseen, eli putoamiseen, päättynyt viime kausi yritetään kuitata nopeasti. HIFK haluaa markkinoilta korkean profiilin valmentajan viemään HIFK takaisin pääsarjaan. Vaihtoehdoksi on SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan vahvistunut entinen A-maajoukkueluotsi Mixu Paatelainen.
HIFK:n odotettiin tiedottavan uudesta valmennuksesta jo pian kauden päättymisen jälkeen, mutta seurassa on ilmeisesti otettu aikalisä. Seuran taloudellisesti haastavasta tilanteesta on julkisuudessa huhuiltu, mutta Paatelaisen pestaus voisi mahtua SuomiFutiksen tietojen mukaan budjettiin. Paatelainen olisi tiettävästi valmis harkitsemaan tehtävää sen mielenkiinnon vuoksi ja myös siksi, että Paatelaisella on pitkä side HIFK:n toimintaan – hänen isänsä Matti Paatelainen kuului HIFK:n tähtipelaajiin 1970-luvun alussa. Myös Mixu on tiettävästi seurannut HIFK:n tekemistä tarkasti.
Paatelainen toisi mukanaan runsaasti kokemusta ja kansainvälisiä kontakteja. Hän on viime aikoina toiminut media-asiantuntijatehtäviensä lisäksi UEFAn Technical Groupissa, joka tarkkailee ja analysoi mm. Mestarien liigaa, Eurooppa Liigaa ja lopputurnauksia. Paatelaisen lisäksi esimerkiksi Sir Alex Ferguson on ryhmän jäsen.
Suomalaiset jalkapallon seuraajat pääosin toivovat HIFK:n pikaista paluuta Veikkausliigaan jo pelkästään Stadin derbyjen vuoksi. HIFK toi selvästi lisäväriä kolmena viime kautena, eikä Paatelaisen johtama HIFK varmasti jättäisi kylmäksi. Kun Paatelainen valmensi edellisen kerran Veikkausliigasssa, tuloksena oli TPS:n pronssimitalit ja paikka eurokentille.
HIFK:n odotetaan kertovan valmentajaratkaisustaan lähiviikkoina. Seuran päävalmentajana viime kaudella työskennellyt Antti Muurinen siirtyy HJK:hon auttamaan nuoria valmentajia, lue lisää tästä.
LUE MYÖS:
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut

- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan