Zlatan Ibrahimovićilta melkoinen väite Ruotsin maajoukkueesta – tuliko nyt pieni ”Zlatan-lisä”?
Kuva: Getty Images
Ruotsi kohtaa perjantaina MM-karsintojen pudotuspelivaiheen avausosassa Italian kotikentällään. Ruotsin suurimman jalkapallotähden Zlatan Ibrahimovićin mukaan Ruotsi pääsee pelaamaan ilman paineita, kun hän ei itse enää ole maajoukkueessa.
Ruotsi lähtee otteluun altavastaajana, mutta Italian kapteeni Gianluigi Buffon varoitteli Ruotsin vaarallisuudesta jo aiemmin, lue uutinen. Ibrahimović lopetti maajoukkueuransa vuonna 2016 ja joutuu jännittämään Ruotsin otteita katsomon puolella.
– He pelaavat nyt ilman paineita, kun minä en ole enää mukana joukkueessa. Kun minä olin siellä, kaikki odottivat meidän voittavan MM- tai EM-kisat. Nyt näen asian muuttuneen. He pelaavat paineettomammin, eikä heillä ole mitään hävittävää, Ibrahimovic sanoi Sky Sports Italylle.
Väite on melko raflaava, sillä ei Ruotsi Ibrahimovićin aikana ollut ainakaan asiantuntijoiden papereissa mikään voittajasuosikki arvokisojen lopputurnauksissa. Siinä mielessä Ibrahimović on oikeassa, että Ruotsin maajoukkue saattoi olla hänen aikanaan paperilla nimekkäämpi.
Kaksiosaisen karsinnan toinen osaottelu pelataan ensi maanantaina Italiassa. Manchester Unitedin maalitykki Ibrahimović lupasi, ettei aio palata maajoukkueeseen, vaikka Ruotsi etenisi MM-lopputurnaukseen.
– En ajattele Ruotsia tai MM-kisoja. Keskityn vain palaamaan mahdollisimman pian täyteen pelikuntoon. Tarinani maajoukkueessa on päättynyt. Ehkä olisin voinut tehdä enemmän, ehkä vähemmän. Joka tapauksessa Ruotsin selviäminen MM-kisoihin olisi jotain kaunista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin