FC Hongalla vielä paljon töitä edessään: ”Etsimme viittä kuutta vahvistusta”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan ensi kaudeksi nousseella FC Hongalla on tällä hetkellä 21 pelaajasopimusta, joista kuusi on akatemiasopimuksia. Hongan päävalmentaja Vesa Vasara myönsi, että joukkueen rakentaminen on vielä kesken.
– Viime vuoden runko on vahvasti kasassa. Etsimme noin viittä kuutta vahvistusta. Olemme ihan hyvässä tilanteessa, mutta taas toisaalta työ on vielä kesken. Olisi hyvä saada joukkue mahdollisimman nopeasti kasaan ensi kautta ajatellen, Vasara sanoi seuran nettisivuilla.
Tuorein hankinta on VPS:ssa viime kaudella pelannut Joonas Levänen, joka paikkaa Vasaran mukaan nousun ratkaisseen maalin tehneen Ilari Äijälän lopettamisen.
Ensi kaudella Hongan akatemiajoukkue pelaa Kakkosessa. Akatemiajoukkue ja alle 17-vuotiaiden joukkue siirtyvät Esportin alle. Se luo Vasaran mukaan uusia mahdollisuuksia harjoitteluun.
Vasaran mukaan tärkeä tavoite on kehittää jokaista pelaajaa hieman paremmaksi kuin viime kaudella, jotta Veikkausliigassa menestyminen voisi olla mahdollista.
– Meillä on paljon töitä edessä jos haluamme pärjätä Veikkausliigassa. Ensiksi rakennetaan niin hyvä joukkue kun mahdollista, ja samalla kehitetään pelillisiä ja harjoituksellisia metodeita niin, että sitä kautta saamme etua kaudella. Joukkueessa jokainen pelaaja pitää saada paremmaksi kuin viime vuonna, jatkuvaa työntekoa tämä on ja siihen keskitytään nyt täysillä, Vasara sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen