Huuhkajien sensaatiolta upea ele hyväntekeväisyyteen: ”Minut on kasvatettu siten”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajissa loistavasti MM-karsintojen loppupuolella esiintynyt Pyry Soiri on mukana Pelaajayhdistyksen ja FIMU ry:n Punainen kortti rasismille -kampanjassa. Soiri tekee varustelahjoituksen MYPAn maahanmuuttajataustaisille sekä vähävaraisille lapsille ja nuorille.
Soiri haluaa samalla myös antaa kiitoksensa MYPAlle, jossa hän pelasi nuorena ja teki myös Veikkausliiga-debyytin.
– On todella hienoa, että Pyry haluaa tällä tavoin antaa hyvää takaisin ja tukea alueen nuoria, MYPAn puheenjohtaja Pekka Kolehmainen kertoi JPY:lle (Jalkapallon pelaajayhdistys).
Soiri kasvoi lapsuudessa muun muassa Namibiassa ja Tansaniassa. Myllykoskelle hän muutti 16-vuotiaana. Soiri tietää hyvin, kuinka suuri merkitys varustelahjoituksilla on. Afrikassa Soirin kaikilla pelikavereilla ei ollut varaa jalkapallokenkiin ja he pelasivat ilman nappiksia.
– Minut on kasvatettu siten, että vieruskaveria autetaan. Jos minulla oli parit nappulakengät, saatoin antaa toiset pois jollekin, jolla ei koskaan ollut jalassaan futiskenkiä. Olen itse ollut aina etuoikeutetussa asemassa ja äitini on pitänyt aina huolen siitä, että minulla ja perheelläni on ollut kaikki tarvitsemamme. Siksi koen myös tosi tärkeäksi, että toisia ihmisiä autetaan, Soiri sanoi.
Idea kampanjaan lähtemiseen oli Soirin. Hän otti itse yhteyttä kampanjan vetäjään, FC Hongassa viime kaudella pelanneeseen Ilari Äijälään.
– Minusta oli aivan mahtavaa, että Pyry otti minuun yhteyttä ja kertoi haluavansa tukea hankkeen toimintaa. Päädyimme sitten yhdessä valitsemaan MYPAn tuen kohteeksi ja saimme nopeasti sovittua heidän kanssaan tuelle konkreettisen kohteen. Kyllä tästä tuli itsellekin erittäin hyvä mieli, Äijälä iloitsi.
Punainen kortti rasisimille -kampanja on myös ehdolla Urheilugaalassa vuoden urheilukulttuuritekona.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”