IFK Mariehamn vahvisti rivejään australialaispelaajalla – joukkue kahta miestä vaille valmis
Kaudella 2017 Veikkausliigassa viidenneksi sijoittunut IFK Mariehamn on hankkinut uuden vahvistuksen erikoisesta suunnasta. Ahvenanmaalle siirtyy laitapuolustaja Dylan Murnane, joka on kotoisin Australiasta – maasta, josta ei Veikkausliigaan ole juurikaan pelaajia tullut.
Tammikuussa 23 vuotta täyttävä Murnane solmi IFK:n kanssa kahden vuoden sopimuksen, johon sisältyy myös optio kolmannesta vuodesta. Viimeiset puolitoista kautta vasen laitapakki on pelannut Norjan toisella sarjatasolla Kongsvingerissä.
Ennen sopimuksen allekirjoittamista Murnane oli ollut IFK Mariehamnin testissä.
– On hienoa, että pääsimme Dylanin kanssa sopimukseen. Hän osoitti korkean tasonsa treeniviikon aikana. Saimme vahvistuksen mielikuvallemme Dylanista, eikä sopimustarjouksen tekemisestä jäänyt mitään epäselvyyttä, Peter Mattsson IFK:n seurajohdosta kommentoi.
– Sekin on tärkeää, että Dylanin sopimus kattaa useamman kauden, jotta voimme rakentaa joukkuetta pitkäjänteisesti. Hän on nuori pelaaja, jolla on tulevaisuus edessään.
Mattssonin mukaan IFK Mariehamn hakee enää kahta uutta vahvistusta ensi kauden joukkueeseensa. Joukkueen on määrä olla valmis jo ennen vuodenvaihdetta.
Ennen Eurooppaan muuttoaan vuonna 2016 Murnane oli edustanut lähes koko uransa ajan Australian suurseura Melbourne Victorya. Hän oli myös mukana Australian alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa Aasian mestaruuskisoissa vuonna 2014, vaikkei pelannutkaan kisoissa otteluakaan. Murnanella on myös Italian passi.
Örebrohon siirtyneen Albin Granlundin paikalle hankittu Murnane pelasi Melbourne Victoryn paidassa kaikkiaan 24 Australian pääsarjaottelua sekä neljä Aasian Mestarien liigan peliä. Kongsvingerissä peliaikaa tuli aluksi satunnaisesti, mutta viime elokuusta lähtien hän kuului joukkueen vakioavauksen pelaajiin (tilastot Transfermarktista).
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé