IS: Lasse Lehtinen nimesi oman suosikkinsa Palloliiton puheenjohtajaksi: ”Hänellä on eväät muutokseen”

Veikkausliigan entinen puheenjohtaja Lasse Lehtinen uskoo, että Ari Lahti olisi loistava valinta Palloliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Lehtinen perusteli valintaansa Ilta-Sanomien kolumnissaan.
Kuopion Palloseuran pääomistaja Lahti on yksi kolmesta ehdokkaasta tulevaksi puheenjohtajaksi. Muut ehdokkaat ovat kansanedustaja Ville Niinistö sekä Mika Aaltonen. Lehtisen mukaan Lahden valinta olisi luontevin.
– Suomalainen jalkapallo ei ole ollut houkutteleva yhteistyökumppani elinkeinoelämälle. Ari Lahdella on eväät muutokseen, hänellä on erinomaiset henkilösuhteet niin politiikkaan kuin liike-elämään, Lehtinen kirjoittaa.
Lehtisen mukaan Lahdella on vankka tunetmus suomalaisesta jalkapallosta aina ruohonjuuritasolta liigaympyröihin. Lehtinen ei myöskään pidä Vuoren vaurautta minkäänlaisena ongelmana, päinvastoin.
– Taloudellinen riippumattomuus nähdään usein kielteisessä valossa, varakas ihminen on jollain tavalla epäilyttävä. Riippumattomuus antaa kuitenkin myös suojan niitä houkutuksia vastaan, joita urheilun liepeillä liikkuu jo Suomessakin.
Lue Lehtisen kolumni kokonaisuudessaan tästä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”

- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut