SJK:n keskikenttäpelaaja Mehmet Hetemaj kertoo SJK TV:n haastattelussa ladanneensa akkuja kotimaisen kauden päättymisen jälkeen.

Hetemaj vietti perheensä kanssa viikon Espanjassa ja suuntasi sen jälkeen Italiaan. Saapasmaassa hän kävi katsomassa paikan päällä Serie A:n ottelun Chievo–SPAL, jossa pelasivat hänen veljensä Perparim Hetemaj ja Sauli Väisänen.

– Suomalainen vääntö. ”Perpa” vei sen onneksi meidän kannaltamme, mutta myös Sauli pelasi hyvin sen pelin. Oli hyvä meininki, ”Mehu” kertaa viime kuun kamppailua.

Veronalaiset voittivat ottelun 2–1-lukemin. Ottelun yhteydessä Perparim Hetemaj saattoi pikkuveljensä Luan-pojan kentälle.

– Se oli tosi suuri juttu Luanille. Treenasimme oikeastaan koko viikon sitä. Hän halusi koko ajan treenata sitä, että miten hän kävelee. Ihan huikeita juttuja tuollaiset, ne jäävät varmasti ikuisesti mieleen. Hieno teko ”Perpalta”, Mehmet Hetemaj hehkuttaa.

– Hän joutui järjestämään asioita, mutta se toimi todella hyvin. Luan on edelleen innoissaan siitä ja katsoo videoita päivittäin.

Hänen mukaansa poika ei tunnu viihtyvän katsomossa, vaan haluaisi koko ajan itse kentälle.