IS: RoPS:n puheenjohtaja analysoi Timo Stavitskin 600 000 euron siirron merkitystä – lupaus tulevasta
Kuva: Juha Tamminen
RoPS sai aikaisen joululahjan, kun Timo Stavitski siirtyy ranskalaiseen SM Caeniin peräti 600 000 euron siirtosummalla. RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva avasi siirron merkitystä Ilta-Sanomille.
Lue uutinen Stavitskin siirrosta tästä linkistä.
RoPS on tehnyt raskaita tappioita viime vuosina. Suurimpana syynä tähän on ollut bingotoiminnan romahdus. Seura muutti muutama vuosi sitten strategiaansa ja alkoi panostamaan nuoriin pelaajiin. Muutos on kantanut hedelmää ja nyt seura sai hyvästä työstään suuren palkinnon. Stavitskin siirto on RoPS:n seurahistorian merkittävin pelaajasiirto.
– Sopuskandaali ja päin helvettiä mennyt talous pakottivat uudistumaan. Teimme muutama vuosi sitten tietoisen strategiamuutoksen. Nuorten pelaajien kehittäminen ja myyminen oli ainoa tie eteenpäin.
– Päätimme, että he saavat vastuuta, vaikka heti ei kulkisikaan ihan nappiin. Emme edelleenkään budjetoi erikseen pelaajamyyntejä, mutta ne ovat tärkeä bonus ja auttavat tervehdyttämään taloutta, Niva kertoi Ilta-Sanomille.
RoPS kertoi tällä viikolla, että kuluvan tilikauden tulos olisi plusmerkkinen, lue lisää tästä. Stavitskin siirron merkityksestä kertoo paljon se, että RoPS:n pelaajebudjetti viime kaudella oli noin 370 000 euroa. Pelaajabudjetti ei kuitenkaan tule nousemaan ensi kaudeksi.
– Kyllä se palkitsee, kun nyt pääsee paikkaamaan huonoja vuosia. Pystymme paikkaamaan tappioita ja hieman sijoittamaankin. Enkä todellakaan tarkoita, että nostaisimme pelaajabudjettia. Sen voin luvata, Niva sanoi.
Lue IS:n juttu aiheesta täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin