Ruotsalaisseuralta hämmentävä tiedote: Seuran suomalaispuolustaja valittu Huuhkajiin, mutta pelejä ei ole tiedossa
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsin Allsvenskanissa pelaava GIF Sundsvall tiedotti perjantaina, että seuran suomalaispuolustaja Juho Pirttijoki on valittu A-maajoukkueen mukaan. Hämmentävää on se, ettei maajoukkue ole tiedottanut peleistä tai tulevista tapahtumista.
Veikkausliigaa HIFK:ssa kaudella 2016 pelannut 21-vuotias Pirttijoki edusti viime kaudella Sundsvallia, mutta peliaika jäi vähäiseksi. Nyt seura tiedottaa nettisivuillaan, että Pirttijoki olisi valittu Huuhkajiin.
– GIF Sundsvall on saanut uuden A-maajoukkuepelaajan. Meidän iloksemme puolustajamme Juho Pirttijoki on valittu Suomen A-maajoukkueeseen. Toivotamme Juholle onnea ja menestystä, seuran nettisivuilla kerrotaan.
Huuhkajilla on edessä maajoukkueleiritys näillä näkymin tammikuussa, mutta vielä Palloliitto ei ole kertonut tarkempia tietoja leirityksestä. Palloliitto ei ole myöskään nimennyt maajoukkuetta tuleviin otteluihin. Ilmeisesti tieto on kuitenkin lähtenyt jo pelaajille, kun Sundsvall on päättänyt tiedon kanssa tulla julki.
LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”