Barcelonassa upean uran pelannut tähtivahti lopetti uransa ja häipyi samantien valokeilasta
Kuva: Getty Images
Víctor Valdés on lopettanut virallisesti pelaajauransa. Viime kaudella Valioliigassa Middlesbrough’ssa pelannut Valdés ei tällä kaudella enää löytänyt seuraa ja mies lähti vähin äänin pois jalkapallon valokeiloista.
Valdés kirjoitti Twitterissä ensimmäinen tammikuuta kiittäen kaikesta, mutta nyt sekin kirjoitus on poistettu, eikä miehellä ole enää yhtään kuvaa Instagram-tilillään. Vuonna 2015 Valdés vihjasi jotain tällaisesta häipymisestä sosiaalisesta mediasta RAC1-radiokanavan haastattelussa.
– Kun valo sammuu jonain päivänä, niin se sammuu ja aion olla lasteni kanssa, opettaa heitä elämään. Mutta toivon, että kun valo sammuu, minua voi olla vaikea löytää, Valdés sanoi silloin.
Valdésin ura on tietyllä tapaa eriskummallinen. Ikää Valdésilla on 35 vuotta, joten ei mies vielä maalivahtina missään nimessä mikään ikäloppu ole. Toisaalta ura lähti pieneen laskuun, kun hän siirtyi Barcelonasta Manchester Unitediin tammikuussa 2015.
Unitedissa oli vaikeaa, eikä mies tullut toimeen silloisen managerin Louis van Gaalin kanssa. Matka jatkui Belgian liigaan lainalle ja lopulta viime kaudella Valdés torjui Middlesbrough’n maalilla ja ”Boro” putosi kauden päätteeksi Mestaruussarjaan. Tälle kaudelle Valdés ei löytänyt seuraa.
Valdés muistetaan parhaiten Barcelonan maalivahtina ja hän pelasi upean uran Kataloniassa. Barcelonan kasvatti pelasi yli kymmenen vuotta seurassa ja usean vuoden ajan ykkösveskarina. Valdésia pidetään yhä yhtenä parhaista maalivahdeista koskaan Camp Noulla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit