Byyri: Palloliiton puheenjohtajaehdokas Mika Aaltoselta mielenkiintoinen ehdotus seuroille
Kuva: Juha Tamminen
Ensi lauantaina Suomen Palloliitolle valitaan uusi puheenjohtaja. Puheenjohtajaehdokas Mika Aaltonen kertoi Byyrin haastattelussa haluavansa vahvistaa suomalaista jalkapallokulttuuria.
Aaltonen on entinen TPS:n pelaaja. Hän työskentelee nykyisin liikejohdon konsulttina. Aaltosen mukaan jalkapallokulttuuri on Suomessa vielä lasten kengissä. Aaltonen seuraa tarkkaavaisesti italialaista jalkapalloa ja hänen mukaansa Italiasta ja Englannista olisi hyvä ottaa esimerkkiä.
– Suomi on viimeinen Euroopan maa, jossa ei ole tällaista jalkapallokulttuuria, Aaltonen sanoi Byyrille.
Aaltosen haluaa huomioida kannattajat entistä paremmin. Aaltonen näyttäisi vihreää valoa esimerkiksi Norjassa nähdyille laillisille soihduille. Ylipäätään kannattajilla tulisi olla suurempi rooli keskustelussa. Aaltonen antoikin oman ehdotuksensa seuroille ottelutapahtumien rakentamiseen.
[readmore from=Palloliitto]
– Kannattajien ottaminen mukaan ottelutapahtumien suunnitteluun voisi olla hyvinkin suomalainen tapa hoitaa asioita.
Viime vuosina on nähty myös ikäviä lieveilmiöitä jalkapallon ympärillä, kannattajien välisiä tappeluita ja erinäisiä sääntörikkomuksia katsomoissa. Tietyllä tapaa Aaltonen ymmärtää syyt lieveilmiöille.
– Jos on sydämellään mukana, välillä voi tulla myös ylilyöntejä, Aaltonen totesi.
Aaltosen lisäksi puheenjohtajaksi hakee Ville Niinistö sekä Ari Lahti. Lue Byyrin juttu Aaltosesta tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan