Petteri Forsell palaamassa sittenkin entiseen seuraansa – ”Sopimus muutamaa yksityiskohtaa vaille valmis”

© Kuva: Juha Tamminen
Mestarien liigan lohkovaihe käyntiin! Lyö veto ja hyödynnä talletusbonus!

Suomen A-maajoukkueen keskikenttäpelaaja Petteri Forsell on näillä näkymin palaamassa entiseen seuraansa, puolalaiseen Miedź Legnicaan, jossa hän pelasi noin vuoden maaliskuusta 2016 lähtien.

Puolan toiseksi korkeimman sarjatason pelaajat valitsivat Forsellin, 27, liigan parhaaksi pelaajaksi vuonna 2016.

Kesällä 2017 hän siirtyi Ruotsin pääsarjan Örebrohon, jossa vastuuta kertyi kaikissa kilpailuissa lopulta vain kahdeksan ottelun verran.

Viime viikolla uutisoitiin, että Forsell olisi saanut ”kilpailukykyisen tarjouksen” Veikkausliigassa pelaavalta Kuopion Palloseuralta, mutta keskikenttäpelaajan agentti Jonne Lindblom vahvisti Fotbollskanalenille, että suomalaispelaaja jättää Örebron ja neuvottelee sopimuksesta Miedź Legnican kanssa.

– Kyllä, se pitää paikkaansa. En ole puhunut Örebrolle pitkään aikaan, sanoi Lindblom.

– Hän muuttaa takaisin Puolaan. Sopimus on muutamaa yksityiskohtaa vaille valmis.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.

Mestarien liigan lohkovaihe käyntiin! Lyö veto ja hyödynnä talletusbonus!