TPS:n uudella hankinnalla edessä puolen vuoden kuntoutusjakso
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseuran keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky loukkasi akillesjänteensä TPS:n joukkueharjoituksissa. TPS:n joukkuelääkäri Petri Kallio tutki Hradeckyn jalan välittömästi harjoitusten jälkeen. Ultraäänitutkimus vahvisti, että kyseessä oli akillesjänteen repeämä.
Hradeckyn, 25, revennyt akillesjänne operoitiin tiistaina. Operaation suorittivat urheiluvammojen leikkaushoitoon erikoistuneet ortopedit, Petri Paakki ja Lasse Lempainen.
– Operaatio on suoritettu onnistuneesti ja Tomaksella on nyt edessään noin puolen vuoden aktiivinen kuntoutusjakso. Me kaikki tepsiläiset kannustamme tietysti Tomasta kuntoutumaan ja toivomme, että kuntoutus sujuu hyvin ja hän pääsee jatkamaan toivuttuaan taas harjoitteluaan, Kallio toivottaa TPS:n tiedotteessa.
Hradecky kävi aikanaan läpi koko TPS:n junioriputken ja pelasi sen jälkeen Veikkausliigassa IFK Mariehamnissa, Rovaniemen Palloseurassa sekä Seinäjoen Jalkapallokerhossa.
Kaudella 2016-17 hän edusti Tshekin pääsarjassa pelaavaa Bohemians 1905:n joukkuetta. 187-senttinen Hradecky on pelannut yhteensä 85 Veikkausliigaottelua ja viimeistellyt niissä seitsemän maalia. Hän palasi TPS:aan kaksi viikkoa sitten vuoden mittaisella sopimuksella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne