Suomen pelikentät ovat tutut ja turvalliset HJK:n kapteeni Rafinhalle. Brasilialaispuolustaja on sopeutunut Suomeen ja pelannut Suomessa pitkään. Rafinha kertoi viihtyvänsä erinomaisesti Suomessa.

Viime kaudelle Rafinha nousi HJK:n kapteeniksi ja kausi päättyi upeasti tuplamestaruuteen.

– Suomessa se (kapteenius) ei ole ulkomaalaiselle pelaajalle kovinkaan tavallista. Kauden alussa olin hieman hermostunut kunnian mukanaan tuomasta vastuusta. Jännitti, pystynkö auttamaan joukkuetta menestymään ja mitä jos epäonnistun, mutta lopulta pelot osoittautuivat turhiksi, Rafinha kertoo HJK:n nettisivuilla julkaistussa haastattelussa.

Rafinha, 35, siirtyi Suomeen pelaamaan jo vuonna 2005. Hän on edustanut Suomessa HJK:n lisäksi AC Oulua sekä Tampere Unitedia. Vuosina 2011-16 Rafinha pelasi Belgiassa Gentin riveissä.

Tällä hetkellä Rafinha on erittäin mielellään Suomessa ja HJK:ssa. Viime syksynä laitapuolustaja solmi HJK:n kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Suomessa hän viihtyy hyvin, mutta yksi miinuspuoli kuitenkin löytyy.

– Ulkomailla olen oppinut arvostamaan sitä, miten hyvin asiat HJK:ssa hoidetaan. Lisäksi Helsingissä on perheeni koti. Ainut ongelma täällä on talvi, kylmä ei kutsu minua, Rafinha totesi naureskellen.

Rafinhalla on tärkeä rooli HJK:ssa. Kapteenina hän pyrkii auttamaan ulkomaalaispelaajia sopeutumaan Klubiin ja siinä miehen mukaan auttaa se, että hän on oppinut suomalaista kulttuuria paljon.

– Olen asunut ulkomaalaisena Suomessa vuosia. Minulla on suomalainen vaimo ja lapsetkin ovat enemmän suomalaisia kuin brasilialaisia, joten tunnen suomalaista kulttuuria ja tiedän miten asiat täällä toimivat. Olen joukkueessa eräänlainen sillanrakentaja ulkomaalaisten ja suomalaisten pelaajien välillä, Rafinha kertoi.