Lähde: Seuraava legenda kokeilemaan onneaan Hollannin maajoukkueen luotsina
Kuva: Getty Images
Frank Rijkaard, Marco Van Basten ja Daley Blind. Muun muassa nämä entiset pelaajasuuruudet on nähty tällä vuosituhannella Hollannin A-maajoukkuevalmentajina. Ja päälle tietysti legendaarisia valmentajia Guus Hiddinkistä, Louis Van Gaalista ja Dick Advocaatista lähtien.
Hollanti on turvautunut ulkomaiseen valmentajaan viimeksi 70-luvulla, eikä ulkomaille tähyilty nytkään. Hollantilaislehti De Telegraaf kertoo, että Hollannin jalkapalloliitto nimittää tiistaina Oranjen uudeksi maajoukkuevalmentajaksi 54-vuotiaan Ronald Koemanin.
Hollanti on jäänyt ulos kaksista arvokisoista peräkkäin, ja Koemanin on määrä johtaa maineikas jalkapallomaa takaisin raiteilleen. Koeman seuraa tehtävässään Dick Advocaatia.
Koemanilla on todella laaja valmentajakokemus, sillä hän on valmentanut muun muassa Ajaxia ja PSV Eindhovenia, Benficaa, Valenciaa ja viimeksi Valioliigassa Southamptonia ja Evertonia. Evertonista Koeman sai potkut lokakuussa 16 kuukauden työskentelyn jälkeen.
Koeman pelasi kaikkiaan 78 A-maaottelua ja oli voittamassa EM-kultaa vuonna 1988. Vuonna 1992 hän ampui ottelun ainoan maalin, kun Barcelona kukisti Euroopan Cupin loppuottelussa Sampdorian 1-0.
Koemanin valmentajaura alkoikin Hollannin maajoukkueessa, sillä hän toimi Guus Hiddinkin apulaisvalmentajana vuoden 1998 MM-kisoissa.
Lähteet: Mediotiempo ja Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia