Mestarien liigassa nähtiin trilleri ja teurastus – Man City jatkoi voittokulkuaan

Mestarien liigan neljännesvälierissä pelattiin tiistaina kaksi ottelua.
Sveitsissä Basel joutui Manchester Cityn jyrän alle. City kävi hakemassa ensimmäisestä osasta selkeän 4-0-vierasvoiton.
Ensimmäiset kymmenen minuuttia mentiin vielä maalittomassa tasatilanteessa, mutta sitten alkoi tapahtua. 25 minuutin kohdalla tilanne oli jo 3-0 vieraille. Verkkoa heiluttivat ensimmäisellä jaksolla İlkay Gündoğan, Bernardo Silva ja Sergio Agüero.
Toisella jaksolla Gündoğan onnistui maalinteossa vielä toistamiseen, ja ottelu oli paketissa.
Illan toisessa kamppailussa kohtasivat Juventus ja Tottenham, jotka päätyivät 2-2-tasapeliin
Ottelun alun perusteella vaikutti siltä, että myös Torinossa nähtäisiin murskajaiset, sillä kotijoukkue Juve johti ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen jo 2-0.
Gonzalo Higuaín vei isännät johtoon jo toisella minuutilla, ja hetkeä myöhemmin hän pääsi viimeistelemään illan toisensa rangaistuspotkusta.
Tottenham kampesi otteluun mukaan 35. minuutilla Harry Kanen osumalla.
Hieman ennen taukovihellystä Juventus sai jälleen mahdollisuuden siirtyä kahden maalin johtoon, kun italialaisille vihellettiin toinen pilkku.
Pallon taakse asteli hattutemppua jahdannut Higuaín, mutta hänen laukauksensa osui vain voimalla ylärimaan.
Tottenham jahtasi tasoitusta aina 72. minuutille saakka, kunnes se sai haluamansa Christian Eriksenin vapaapotkumaalin muodossa.
Manchester City ja Basel kohtaavat jälkimmäisessä osassa 7. maaliskuuta Etihad Stadiumilla. Tottenham ja Juventus ratkovat otteluparin voittajan samana päivänä Wembleyllä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan