Opiskelijat raivoissaan – MM-kisojen tärkein fan zone rakennetaan keskelle kampusta

Ei MM-kisoja ilman sijaiskärsijöitä. Rajuin tapaus on epäilemättä Qatarin vuoden 2022 rakennustöissä kuolleet sadat vierastyöläiset, mutta löytyy synkkiä käänteitä jo pelatuistakin turnauksista. Milloin on pakkosijoitettu kokonaisia asuinalueita toisaalle, milloin tyhjennetty faveloita ja milloin tapettu tuhansia katukoiria kisojen tieltä.
Venäjän MM-turnauksen alkuun on aikaa enää 107 päivää. Itänaapurissamme tilaa elää ja asua on melko mukavasti, mutta ilman soraääniä ei näidenkään kisojen järjestelyistä selvitä.
Oman protestinsa ovat käynnistäneet Moskovan yliopiston opiskelijat. Nuoria akateemikkoja ottaa päähän MM-organisaation suunnitelmat rakentaa Moskovan kisaturisteille suunnattu ”fan zone” keskelle kampusaluetta.
Fan zone, jolle pystytetään suuria valotauluja ottelujen katsomista varten, aiotaan pystyttää aivan kampuksen asuntolan ikkunoiden alle. Joidenkin opiskelijoiden on myös pakko muuttaa pois soluasunnoistaan, sillä asuntoja tarvitaan järjestystä ylläpitämään saapuvien Venäjän kansalliskaartin jäsenten käyttöön.
Opiskelijoita risoo sekin, että heidän tenttejään siirretään kisojen takia kesäkuulta toukokuulle. Joillekin se merkitsee kuutta tenttiä alle kahdessa viikossa.
Opiskelijat perustivat Venäjän presidentti Vladimir Putinille ja Moskovan pormestari Sergei Sobyaninille suunnatun nettiadressin, jossa toivotaan fan zonen siirtämistä toisaalle. Adressin on allekirjoittanut jo yli 11 500 henkilöä.
Opiskelijoiden vastarintaa ei ole kuunneltu hyvällä. Kun opiskelijaryhmä oli viemässä erillistä fyysistä adressia yliopiston dekaanille viime keskiviikkona, tämän toimistoon vievät hissit oli kytketty pois päältä, ja turvamiehet estivät paikalle pääsyn.
Pieniä myönnytyksiä yliopisto on vastustuksen edessä jo tehnyt, sillä koeaikatauluun ei näillä näkymin tehdäkään muutoksia. Opiskelijoiden toive fan zonen siirtämisestä toisaalle kaikuu näillä näkymin kuitenkin kuuroille korville.
Lähde: BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä