Teemu Pukin unelmailtaa täydensi erityinen vieras katsomossa: ”Ainutlaatuista minulle”
Kuva: Juha Tamminen
Teemu Pukki oli loistavassa iskussa sunnuntaina, kun Brøndby murskasi Tanskan Superliigassa Helsingorin maalein 6-1. Pukki iski kaksi maalia ja antoi vieläpä kaksi maaliin johtanutta syöttöä.
Loistavan tehoillan kruunasi se, että Pukin kaksikuukautinen tytär oli katsomassa isänsä upeaa iltaa.
– Minulle tämä oli todella erityinen ottelu. Minun tyttäreni oli täällä ensimmäistä kertaa ja näki meidän pelaavan. Hän ei varmaankaan ymmärtänyt mitään, mutta hän oli paikalla ja se oli todella ainutlaatuista minulle. Nyt minulla on hyvä tarina, jonka voin kertoa hänelle, kun hän kasvaa, Pukki kertoi tanskalaiselle 3point.dk-sivustolle.
Brøndby on voiton myötä sarjassa toisena, kolme pistettä FC Midtjyllandia perässä. Mestaruustaistelu on yhä auki ja näillä näkymin siitä tulee kahden kauppa.
– Olemme saaneet todella hyvän alun (kauden toiselle puoliskolle). Olemme pelanneet hyvin ja olemme todella hyvässä kunnossa. Viime viikolla oli totta kai kova taistelu, mutta osoitimme luonnetta saamalla tuloksen, Pukki viittasi viikko sitten Aalborgin kanssa 1-1-tasapeliin päättyneeseen otteluun.
Sunnuntain hienossa suomalaisillassa myös toppari Paulus Arajuuri osui maalinteossa.
– Se oli tärkeä voitto. Onnistuimme nopeasti kolmessa ensimmäisessä maalissa, joten pystyimme nauttimaan vähän enemmän. Mutta yhä on asioita, joissa voimme parantaa. He saivat muutaman vaarallisen tilanteen ensimmäisellä puoliskolla, josta eivät kuitenkaan tehneet maalia. Meidän täytyy olla terävämpiä. Mutta saimme useita onnistujia maalinteossa ja meillä on hyvä fiilis voitosta, Pukki kertoi.
Jos et näe alla olevaa kuvaa viime joulukuulta, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin