Tinja-Riikka Korpela palaa Norjaan
Suomen naisten maajoukkueen ykkösvahdin Tinja-Riikka Korpelan ura jatkuu Norjassa. ”Tinni” on tehnyt kauden 2018 mittaisen sopimuksen maan pääsarjaa pelaavan Vålerenga IF:n kanssa.
Korpela pelasi aiemmin urallaan Norjassa neljä vuotta Kolbotnin ja Lilleströmin väreissä. Suomalaisvahti purki vuoden vaihteessa sopimuksensa Saksan suurseuran Bayern Münchenin kanssa.
Alkuun tavoitteena oli päästä rapakon taakse.
– Ensisijainen vaihtoehtoni oli pitkään Yhdysvallat ja olin yhteydessä sieltä monenkin seuran kanssa. Muutama joukkue oli kiinnostunut, mutta paikkaa ei nyt auennut. Heillä on ulkomaalaiskiintiö, joka vaikeuttaa asiaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei jotain voisi tapahtua joskus tulevaisuudessa, Korpela kertoi Palloliiton tiedotteessa.
Norjan pääsarja käynnistyy 24. päivä maaliskuuta. Korpelan ratkaisuun vaikutti myös tuttu valmentaja.
Tunnen kaupungin, sarjan ja Monica Knudsenin, joka oli myös valmentajani aikoinaan Lilleströmissä. Sain noin kuukausi sitten vihiä, että he tarvitsevat maalivahdin, maalivahti avasi.
Lähde: Palloliiton tiedote
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä