Bayern München ei saanut haluamaansa valmentajaa – sitoutunut jo ”ulkomaiseen suurseuraan”
Kuva: Getty Images
Useat saksalaislehdet uutisoivat lauantaina, että Thomas Tuchel on hylännyt tarjouksen siirtyä Bayern Münchenin päävalmentajaksi.
Sport Bild kertoo, että entinen Borussia Dortmundin käskyttäjä ilmoitti sitoutuneensa jo siirtymään ulkomaiseen suurseuraan. Tuchelia on huhuttu muun muassa Arsène Wengerin korvaajaksi Arsenaliin. Tilannetta mutkistaa kuitenkin se, että Arsenal palkkasi pääkykyjenetsijäkseen Sven Mislintatin, jonka kanssa Tuchel riitautui Dortmundissa.
Tuchel on yhdistetty myös Paris Saint-Germainiin ja Chelseaan.
Bayernin nykyinen päävalmentaja Jupp Heynckes on johdattamassa seuraa jälleen Bundesliigan mestaruuteen, mutta hän on pitkin kautta antanut ymmärtää, että hän aikoo palata eläkkeelle sesongin päätyttyä. Ajoittain Heynckes on kuitenkin myös kiistänyt, että hän olisi ehdottomasti päättämässä valmentajan uransa.
Heynckes on itsekin puhunut Tuchelista mahdollisena jatkajanaan, mutta saksalaislehdistön mukaan Tuchel on tehnyt päätöksensä. SZ:n mukaan Bayernin toimitusjohtaja Karl-Heinz Rummenigge, presidentti Uli Hoeneß ja urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidžić yrittivät taivutella Tuchelia seuraan tuloksetta.
Kesän valmentajaruletin käynnistänee PSG, jonka odotetaan antavan potkut päävalmentajalleen Unai Emerylle. Guardianin mukaan pariisilaisseura on jo aloittanut neuvottelut Chelsean managerin Antonio Conten kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin