Gennaro Gattuso ennustaa Arsenalille vaikeaa ottelua San Sirolla: ”Me emme ole Brad Pitt”
Kuva: Getty Images
AC Milan ja Arsenal ottavat tänään torstaina yhteen Eurooppa-liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa San Sirolla.
Joukkueet lähtevät kamppailuun hyvin erilaisista asetelmista. Kotijoukkue Milan ei ole hävinnyt otteluakaan sitten joulukuun 23. päivän, jolloin se joutui taipumaan Serie A:ssa Atalantalle 0-2. Arsenal taas on hävinnyt neljä viimeistä otteluaan putkeen, ja sillä on tappioita tämän vuoden puolella jo kahdeksan.
Marraskuun lopussa milanolaisten päävalmentajaksi nostettu Gennaro Gattuso on valmis hyödyntämään vierailulle saapuvan lontoolaisseuran kehnon vireen keinoja kaihtamatta.
– Me emme ole Brad Pitt. Meidän on jatkossakin oltava yhtä rumia kuin minä ja partani olemme, sanoi Gattuso Mirrorin mukaan.
– Haluan tehdä tämän selväksi, sillä minä en ole mahtava valmentaja. Olen vielä valmentajan urani alkuvaiheilla. En ole mikään guru penkin päässä enkä ole saavuttanut vielä mitään. Samalla ihmiset ovat kuitenkin huomanneet, että en ole sellainen henkilö kuin jotkut luulivat minun olevan.
– Tätä (valmentajan) ammattia ei voi oppia kirjoista. Se on opittava murskaavien takaiskujen kautta. Minä olen kokenut jo muutaman sellaisen ja tulen kokemaan vielä monta lisää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille