Huuhkajat upeassa putkessa – tähtivahti avaa onnistumisten salat
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat kohtaa perjantaina Makedonian Turkin Belekissä virallisen maaottelujakson ensimmäisessä ottelussaan. Suomi hakee ottelusta seitsemättä peräkkäistä tappiotonta tulosta – ja tietysti voittoa.
Huuhkajaryhmän valmistautuminen on tähän mennessä sujunut mainiosti.
– Olosuhteet ovat loistavat ja hyvällä sykkeellä on menty joka treeneissä. Mikäs sen parempaa, Huuhkajien maalivahti Jesse Joronen kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Joronen toivoo saavansa vastuuta otteluleirin aikana. Pelituntuma on kohdallaan, sillä Simpeleen Urheilijoiden kasvatti on pelannut koko kauden ykkösveskarina Tanskan liigan AC Horsensissa. Kauden avauspuolisko meni Jorosen osalta niin hyvin, että Pohjoismaiden suurseura FC Kööpenhamina päätti ostaa suomalaisen ja kiinnittää hänet peräti viiden vuoden sopimuksella. Joronen siirtyy Kööpenhaminaan kauden päätyttyä kesällä.
Peliajasta Joronen kilpailee maajoukkueessa itseoikeutetun ykkösmaalivahdin Lukas Hradeckyn sekä hiljattain vastuuta Englannin toiseksi korkeimman sarjaportaan Readingissa saaneen Anssi Jaakkolan kanssa. On todennäköistä, että Joronen pelaa ainakin toisessa ottelussa Turkissa.
– Kaikki maaottelut ovat tärkeitä ja mielestäni jokaisella pelaajalla täällä on sama asenne niitä kohtaan, oli kyseessä sitten karsintapeli tai valmistautuminen niihin. Joka tapauksessa kaikilla peleillä on tehtävänsä ja niitä on tärkeää pelata.
Lähes kaksimetrinen koppari nosti esiin asioita, joiden takia Huuhkajat liitää pitkässä tappiottomassa putkessa.
– Tässä joukkueessa on koko ajan ollut hyvä henki päällä. Olemme saaneet puolustuspeliin yhtenäisyyttä ja tiiviyttä, samalla olemme onnistuneet tekemään maaleja vastahyökkäyksistä ja muutenkin saaneet kombinaatiopelaamista parannettua. Nämä asiat ja erikoistilanneonnistumiset ovat niitä juttuja, joiden ansiosta olemme menneet eteenpäin tuloksellisesti, Joronen painotti.
– Makedonia tulee olemaan hankala joukkue, sillä he ovat teknisiä ja nopeita. Meidän pitää olla tiiviinä joukkueena, lähteä äkkiä vastahyökkäyksiin, sekä pyrkiä liikuttamaan heitä mahdollisimman paljon.
Suomen ja Makedonian välistä ottelua voi seurata Viasat Jalkapallo -kanavalta ja osoitteessa viaplay.fi. Myös Huuhkajien maanantain ottelu Maltaa vastaan näytetään samoilla kanavilla.
Suomen maaliskuun maaotteluiden alkamisajat Viasatilla ja Viaplayssa:
Pe 23.3. Suomi – Makedonia klo 18.00 (lähetys 17.50)
Ma 26.3. Suomi – Malta klo 19.00 (lähetys 18.50)
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit