Koska päättyy Manuel Neuerin pitkittynyt kuntoutuminen? – ”Kroppani on 80% kunnossa”
Kuva: Getty Images
Epäilykset Bayern Münchenin vaalivahdin Manuel Neuerin todellisesta terveydentilasta alkavat nousta yhä suuremmiksi, kun miehen paluu kentille viivästyy kerta toisensa jälkeen.
Neuer on ollut enemmän vai vähemmän poissa kentiltä noin vuoden ajan. Viimeisin loukkaantuminen tuli viime syyskuussa, kun miehen jalkapöydästä murtui sama luu jo kolmannen kerran hänen uransa aikana. Onnistuneen leikkauksen jälkeen tiedotettiin, että maalivahdin odotettu paluu on tammikuussa.
Nyt, maaliskuun puolivälissä Neuer ei ole vieläkään palannut Bayernin maalille. Bayern tiedotti taannoin, että tällä hetkellä Neuer ei pysty harjoittelemaan täysillä. Odotettu paluu on siirretty huhtikuun alkuun.
Seurajohtaja Karl Heinz Rummenigge toppuutteli mediaa ja kertoi, että Neuer tulee palaamaan ja että mentaalisesti hän on hyvässä kunnossa pitkästä levosta huolimatta. Samalla Rummenigge paljasti, että Neuer tullaan näkemään myös ensi kesänä Venäjällä pelattavissa MM-kisoissa.
Myös Neuer kertoi, että jahka aika on oikea, hän palaa kentälle ja tehtäväänsä Bayernin kapteenina.
– Asiat sujuvat hyvin. Silti minun on nyt odotettava, että olen jälleen huippukunnossa. En tietenkään voi varmaksi sanoa, että koska se tapahtuu. Tällä hetkellä arvioisin, että kroppani on 80% kunnossa, Neuer paljasti.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”