Marco Reusin mukaan ylä- ja alamäet osa jokaisen uraa: ”Paitsi Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon”

Borussia Dortmundin riveihin vihdoin palannut Marco Reus uskoo, että hänet pitkään poissa peleistä pitäneet loukkaantumiset ovat vääjäämätön osa jokaisen pelaajan yla- ja alamäkiä.
Goalille haastattelun antanut Reus kertoi, että loukkaantumiset tai niihin johtanut huono onni eivät ole turhauttaneet häntä erityisen paljoa.
– Yleensä jokaisen pelaajan uralla tapahtuu näin. On ylä- ja alamäkiä. Paitsi ehkä Lionel Messillä ja Cristiano Ronaldolla. Muutoin epäonnistumiset ja ajoittainen paikallaan junnaaminen ovat osa pelaajan arkea, Reus pohti.
Reus palasi junioriseuraansa Borussia Dortmundiin vuonna 2012 sen jälkeen kun oli ollut muutaman vuoden Borussia Mönchengladbachin hyökkääjänä. Äskettäin Reus solmi pitkän jatkosopimuksen Keltamustien kanssa ja aikoo pysyä seurassa sopimuksen loppumiseen, eli vuoteen 2023 saakka.
Palattuaan pelikuntoon ja kentälle saksalaispeluri on ollut huimassa iskussa. Viimeisten viiden Bundesliga-ottelun aikana Reus on tykittänyt kolme maalia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS