OPS:n turmio – Palloliitto ei myöntänyt seuralle lisenssiä ensi kaudeksi: ”Uutinen tuli aivan puskista”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella Ykkösessä kahdeksannelle sijalle sijoittunut Oulun Palloseura on tukalan paikan edessä. Palloliiton lisenssikomitea ei nimittäin myöntänyt seuralle lisenssiä ensi kaudelle. Asiasta uutisoi Jalkapallon pelaajayhdistys.
Lisenssikomitean päätöksen yhdeksi perusteeksi mainitaan OPS:n hoitamattomat velvoitteet. Pelaajayhdistykselle asiaa kommentoinut OPS:n maalivahti Juhani Pennanen tunnistaa asian.
– Palkat eivät aina olleet ajallaan, mutta kun päätös tuli, niin rästit oli maksettu jo paljon aikaisemmin. Joskus palkka saattoi olla myöhässä, mutta tiesimme aina hyvissä ajoin milloin palkka tulisi. Eikä se ole mikään poikkeus suomalaisessa futiksessa. Tuntuu, että sitä tapahtuu aika paljon. Kauden aikana saattoi olla aika paljon vaihtelua, että joskus palkat tulivat ajallaan ja joskus ne olivat myöhässä. Kauden jälkeen oli rästissä hieman, mutta ne tulivat kyllä reilusti ennen päätöstä, Pennanen pohti seuran epätavanomaista toimintaa.
– En tiedä oliko joillakin joku ennakkoaavistus, mutta itselleni uutinen tuli aivan puskista. En ollut kuullut, että mitään ongelmia olisi ollut. Tuntui siltä, että matto olisi vedetty alta, Pennanen kertoi.
Pennanen oli vasta viime talvena tehnyt uuden, kaksi kautta kattavan sopimuksen OPS:n kanssa. Nyt maalivahti jäi vaille seuraa. Pennanen kertoi etsivänsä uutta joukkuetta. Valmistelut ensi kautta varten tosin olivat jo käynnissä.
Mies kuitenkin totesi, että maalivahdin voi olla tässä vaiheessa vuotta haastavaa löytää uutta seuraa. Onneksi Pennasella on taskussa korkeakoulututkinto, joten tyhjän päälle hän ei jää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle