Tiistaina 32 vuotta täyttävä Manuel Neuer on kiistatta yksi maailman parhaista maalivahdeista. Onhan saksalainen valittu vuosina 2013-2016 neljä kertaa peräkkäin maailman parhaaksi veräjänvartijaksikin.

Kulunut kausi on ollut Neuerin osalta kuitenkin täysin torso. Neuer pelasi elo-syyskuussa kolme bundesliigaottelua ja yhden pelin Mestarien liigaa, mutta sittemmin jalkapöydän murtuma on pitänyt miehen koko kauden sivussa.

Poissaolo ei ole kuitenkaan erityisemmin Neuerin joukkueissa näkynyt. Bayern München marssii Bundesliigan mestaruuteen myös Sven Ulreichin torjuntatyön avittamana, ja Saksan maajoukkueessa mitat täyttävä korvaaja on Marc-André ter Stegen, joka on kehittynyt Barcelonassa yhdeksi maailman eliittitorjujista.

Silti moni näkee epäilemättä mielellään Neuerin kesän MM-turnauksessa, ja juuri nyt näyttää siltä, että toive voi toteutua. Neuer on uurastanut viime aikoina vähintään kuusi kertaa viikossa kuusi tuntia päivässä tehden harjoituksia, ”joita eivät kaikki kentällä seisovat pelaajat pystyisi tekemään”. Toipuminen etenee, ja Neuer saattaa palata huhtikuussa tositoimiin. Mitään riskejä hän ei kuitenkaan halua ottaa.

– Minulla on mahtava päivä takanani. Päivä oli tunteikas, sillä juoksin tänään ensimmäistä kertaa sataprosenttisesti – ja jopa kolme kertaa viisi minuuttia, Bayern Münchenissä ja Saksan maajoukkueessa kapteenina toimiva Neuer totesi perjantaina Bayernin kotisivujen haastattelussa Kickerin mukaan.

– Jalassa ei tuntunut minkäänlaista reaktiota. Molemmat jalat tuntuivat samanlaisilta. Se oli minulle tärkeä askel.

– Huomenna jalasta otetaan vielä magneettikuvat. Jos kaikki näyttää hyvältä, uskon, että voin juosta ensi viikolla ensi kerran treenikentälle.

[readmore from=Neuer-Manuel]

Mitään tarkkaa paluuajankohtaa Neuerille ei ole määritelty, eikä mies halua comebackinsa kanssa hosuakaan. Pitkä odotus ja vamman uusiutuminen on tehnyt maalivahdin varovaiseksi.

– Vasta kun seison kentällä nappikset jalassani, näemme miten keho ja jalka reagoivat. Toivon, että voin vielä pelata Bayernin paidassa tällä kaudella. Tavoite on realistinen, mutta ajankohtaa on vielä mahdotonta sanoa. En haluaisi palata maajoukkueeseen pelaamatta ennen paluutani ainuttakaan ottelua.

 

– Nyt on kuitenkin oltava erityisen varovainen. On todella tärkeää, ettei jalalle tapahdu enää mitään, sillä seuraava loukkaantuminen voisi päättää uran. Olen silti hyvin luottavainen sen suhteen, että pääsen takaisin entiselle tasolleni.