Bild: Bayern Münchenin uusi valmentaja löytyi saman sarjan sisältä
Kuva: Getty Images
Saksalaislehti Bild kertoo, että Bayern Münchenin valmentajan etsintä on päättynyt. Eläkkeelle jäävän Jupp Heynckesin seuraaja on lehden tietojen mukaan Huuhkajien Lukas Hradeckyn nykyinen luotsi, Eintracht Frankfurtia tällä hetkellä valmentava Niko Kovač.
46-vuotias Kovač on määrä esitellä virallisesti uutena Bayernin käskyttäjänä ennen huhtikuun loppua. Vientiä Kovačilla olisi ollut enemmänkin, sillä myös Borussia Dortmundin uskotaan olleen hänen palveluksistaan kiinnostunut.
Sujuvasti saksaa puhuva Kovač on syntynyt Berliinissä ja asunut lähes koko elämänsä Saksassa. Hän pelasi Saksan kahdella korkeimmalla sarjatasolla yhteensä 15 vuoden ajan – pisimpään Hertha Berlinissä, mutta myös Bayer Leverkusenissa, Hamburger SV:ssä sekä vuosina 2001-2003 Bayern Münchenissä.
Kovačin peliura päättyi vuonna 2009 Red Bull Salzburgissa, jonka akatemiavalmentajana hän aloitti välittömästi pelaamisen päätyttyä valmentajanuransa. Vuosina 2012-2015 Kovač luotsasi ensin Kroatian alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta ja lopulta parin vuoden ajan myös A-maajoukkuetta. Kovač itse oli pelannut uransa aikana Kroatian A-maajoukkueessa 83 ottelua.
Vuonna 2016 Kovač palkattiin Eintracht Frankfurtin valmentajaksi, ja nyt matka näyttää jatkuvan Müncheniin. Erityisen hyvänä työnäytteenä Kovač on johdattanut Eintrachtin tällä kaudella jopa kisaan Mestarien liiga -paikoista.
Bayernissa hän pääsee tekemään yhteistyötä ikätoverinsa Hasan Salihamidzicin kanssa. Bosnialainen urheilujohtaja on Kovačin hyvä ystävä. Miehet pelasivat samassa Bayern-joukkueessa vuosituhannen alussa.
Kolmas saman Bayern-joukkueen jäsen oli Kovačin isoveli Robert Kovač. Robert on toiminut pikkuveljensä apulaisvalmentaja niin Kroatian maajoukkueessa kuin Eintracht Frankfurtissakin, ja hänen on määrä seurata Niko Kovačia myös Müncheniin. Veljesten tueksi Bayern haluaa kuitenkin myös kokeneemman apulaisen. Tätä tehtävää sovitellaan Heynckesin assistentille, 66-vuotiaalle Peter Hermannille.
Kovač allekirjoitti Eintrachtin kanssa ensi kauden loppuun ulottuvan jatkosopimuksen joulukuussa 2016, mutta siihen kirjattiin ulosostopykälä nimenomaisesti Bayern Münchenin varalta.
Sen paremmin Eintracht Frankfurtin kuin Bayern Müncheninkään johdosta ei vahvistettu Bildille sen esittämiä tietoja.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”