Hattutempun paukuttanut Teemu Pukki joutui kiperien kysymysten äärelle: ”Molemmat vaihtoehdot ovat auki”
Kuva: Juha Tamminen
Sunnuntain suuresta suomalaisesta ei ollut epäselvyyttä. Teemu Pukki paukutti hattutempun, kun Brøndby kaatoi AC Horsensin maalein 5-1 Tanskan Superliigan jatkosarjassa. Pukilta udeltiin upean pelin jälkeen jatkosuunnitelmista.
Pukin sopimus Brøndbyn kanssa päättyy ensi kesänä. Vaikka alkukausi olikin hieman haasteellinen, on suomalaishyökkääjä ollut varsinkin vuonna 2018 huimassa vedossa. Pukki on hyvää vauhtia etenemässä viime kauden maalimääriin, sillä hän on nyt tehnyt 15 maalia 28 ottelussa. Viime kaudella Pukki teki 34 ottelussa 20 osumaa.
– Onhan se ihan hyvä päivä, jos onnistut maalinteossa, mutta kolmen maalin tekeminen on aina hieman erityistä. Ensimmäinen oli vähän onnekas, mutta kaksi muuta olivat hyviä osumia. Totta kai oli tärkeää tehdä hattutemppu ja Hany Mukhtar antoi kaksi hyvää syöttöä, joten oli helppo onnistua, Pukki kommentoi ottelun jälkeen Tipsbladetille.
Pukki voi siirtyä kauden jälkeen ilmaiseksi muualle, ellei seura pääse pian hyökkääjänsä kanssa yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Näytöt ovat olleet kovaa luokkaa, joten seuralla on varmasti toiveissa, että Pukki, 28, jatkaisi yhä Brøndbyssä.
– Totta kai minun täytyy miettiä monia asioita. Kaikki on kuitenkin yhä mahdollista, joten en ole tehnyt viel päätöstä. Katsotaan mitä tapahtuu.
– Olen ollut täällä neljä vuotta, joten en osaa sanoa, haluanko kokeilla jotain uutta vai haluanko jatkaa täällä. Molemmat vaihtoehdot ovat yhä auki. Asiaa täytyy miettiä monelta kantilta, Pukki vastasi korrektisti.
Brøndby taistelee tiukasti Tanskan mestaruudesta. Brøndby johtaa jatkosarjaa kolmen pisteen erolla FC Midtjyllandiin, jolla on kuitenkin yksi ottelu vähemmän pelattuna.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”