HJK liukasteli Suomen Cupin finaaliin – lisäajalla nähtiin hurjaa draamaa
Kuva: Juha Tamminen
HJK eteni lopulta Suomen Cupin finaaliin voittamalla Metroderbyssä FC Hongan lukemin 2-1. Liukas ja luminen kenttä toi oman mausteensa otteluun. Ottelun loppuhetkillä nähtiin cup-draamaa parhaimmillaan.
Ensimmäisellä puoliajalla HJK otti isännän roolin kentällä. Vaikka pelialusta ei ollut ehkä sieltä ihanteellisimmasta päästä, HJK pystyi pelaamaan maata pitkin ja luomaan hyökkäyksiä kohti Hongan maalia.
Espoolaisten pelisysteemi meni viime hetkillä uusiksi, sillä avauskokoonpanoon ilmoitettu Javier Hervás joutui jättämään pelin välistä alkulämmittelyssä tulleen vamman takia. Honka ei oikeastaan missään vaiheessa saanut pallollista pelaamistaan toimimaan. Syy saattoi olla vaikea alustassa vai Hervásin puuttumisessa.
Riku Riski vei isännät johtoon 35. minuutilla. Loistavan pelin kymppipaikalla pelannut Sebastian Dahlström antoi namupassin boksin sisällä Riskille, joka viimeisteli varmasti pallon vasempaan alanurkkaan.
Toisella puoliajalla Honka pääsi ehkä hieman paremmin peliin mukaan. Murtautuminen tuotti kuitenkin läpi pelin hankaluuksia. Paras tekopaikka avautui Youness Rahimille, joka pääsi vastakkain Markus Uusitalon kanssa. Rahimi joutui melko pieneen kulmaan ja Uusitalo tuli hyvin vastaan ja selvitti tilanteen.
Ratkaisu nähtiin 74. minuutilla. Vain muutama minuutti aiemmin kentälle vaihdettu Nikolai Alho tykitti pallon vasempaan alakulmaan boksin oikealta reunalta. Hongan maalivahti Tim Murray saa ottaa maalin vähän myös omalle vastuulleen. Murray oli lähes tolpassa kiinni, kun laukaus lähti, eikä ehtinyt syöksyä pallon eteen.
Lisäajalla peli syttyi liekkeihin. Ensin HJK:n voittomaalin tehnyt Alho sai hieman heppoisen punaisen kortin liukutaklauksesta. Sen jälkeen Hongan kiri alkoi täydellä teholla. Rahimi toi lisäajan kolmannella minuutilla vieraat maalin päähän.
Sen jälkeen Honka sai vielä hyviä tekopaikkoja boksin sisällä. Melkoisen sumpun keskellä Honka sai vielä loistavan paikan, mutta laukaus suuntautui selvästi yli maalin.
HJK jatkaa cupin finaaliin. Finaalivastustaja selviää tiistaina, kun Ekenäs IF ja FC Inter kohtaavat toisessa välierässä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun