Huuhkaja-tähden maali laiha lohtu – perinteistä seuraa uhkaa putoaminen, mitä tekevät suomalaiset?
Hollannin pääsarjassa pitkät perinteet omaava FC Twente on vaarassa pudota sarjatasoa alemmas. Se tietäisi myös ainakin kahdelle suomalaispelaajalle uran kannalta isoa pettymystä.
Twente hävisi lauantaina Den Haagille vieraissa lukemin 1-2. Fredrik Jensen teki maalin edustalta Twenten ainokaisen ensimmäisellä puoliajalla, mutta se jäi lopulta laihaksi lohduksi. Osuma oli Jensenille kauden viides.
Tappion myötä Twenten tilanne sarjan häntäpäässä alkaa olla jo tuhoon tuomittu. Ero toiseksi viimeisenä olevaan Sparta Rotterdamiin on neljä pistettä, kun sarjaa on jäljellä enää kolme ottelua. Hollannin Eredivisiessä viimeiseksi sijoittunut putoaa suoraan sarjatasoa alemmas. Toiseksi ja kolmanneksi viimeiset karsivat sarjapaikasta. Se on ainakin tässä vaiheessa varmaa, että Twente joutuu vähintäänkin karsimaan sarjapaikasta, sillä ero turvaan on jo kymmenen pistettä.
Twentessä pelaa Fredrik Jensenin lisäksi hänen veljensä Richard Jensen sekä Thomas Lam, joka pelaa Twentessä lainalla Nottingham Forestista. Lam luultavasti kutsuttaisiin putoamisen tapahtuessa takaisin emoseuraan.
Jensenien tilanne onkin tukalampi, mikäli putoaminen tapahtuisi. Fredrikin ja Richardin sopimukset Twenten kanssa ovat voimassa kesään 2020 saakka. Sopimuksiin voi toki kuulua jonkinlaisia purkupykäliä sarjaputoamisen kannalta.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?