IL: Mehmet Hetemaj innoissaan SJK:n uudesta hankinnasta: ”Fanitan häntä”
Kuva: Juha Tamminen
SJK:n keskikentän rutinoitunut tukipilari Mehmet Hetemaj uskoo, että Hongasta täksi kaudeksi muuttaneessa 17-vuotiaassa Maximo Tolosessa on ainesta veikkausliigakauden läpimurtopelaajaksi. ”Mehu” kertoo Iltalehden haastattelussa, kuinka nuorukainen on kuitenkin saanut maistaa treeneissä myös kovuutta (koko IL:n juttu on luettavissa tästä).
– Hän on pari nyrkiniskua ottanut minulta vastaan vähän sellaisella vitsillä, Hetemaj naurahtaa.
– Hän on kova äijä – kestää kovia kaksinkamppailuja. Olen digannut tosi paljon hänestä: erittäin fiksu pelaaja, erittäin fiksu ihminen ja hyväkäytöksinen todella nuoreksi.
– Fanitan häntä ja toivon, että hän tulee tekemään huippu-uran, että voisin sanoa joskus lapsilleni ja lapsenlapsilleni, että pelasin Tolosen kanssa joskus aikanaan samassa joukkueessa, 30-vuotias Hetemaj jatkaa kehujaan.
Kuusi A-maaottelua Huuhkajissa pelannut Hetemaj pelasi italialaisessa AlbinoLeffessä pitkään vuosina 2009-2014, vaikka kävikin ajanjakson aikana välillä lainalla Regginassa ja Hongassa. Arvostettu ja suomalaista seurassa yli kaksi vuotta valmentanut Emiliano Mondonico kuoli äskettäin. Hetemajlla on 71-vuotiaana menehtyneestä Mondonicosta pelkkää hyvää sanottavaa.
– Emiliano Mondonico oli minun valmentajistani läheisin, jota usein olen miettinyt sydämessäni ja ajatuksissani näiden vuosien aikana.
– Hän oli minulle erittäin tärkeä henkilö, isähahmo. Hän valmensi minua silloin, kun isäni kuoli – kaikin puolin todella tärkeä ihminen minulle jalkapalloilullisesti ja muutenkin elämässä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen