Ilves pääsee ensimmäistä kertaa irti Tampereella – vastassa vanhoja tuttuja

Ilves pääsee sunnuntaina tämän kauden Veikkausliigassa ensimmäistä kertaa esiintymään kotikaupungissaan Tampereella.
Tammelan stadion saa vielä odottaa vuoroaan, mutta Ilves pääsee isännöimään Seinäjoen Jalkapallokerhoa Ratinan nurmelle.
Tamperelaisten päävalmentaja Jarkko Wiss arvioi kuitenkin Veikkausliigan sivuilla, että varsinaisesta kotikenttäedusta on vaikea puhua.
– Valitettavasti luonnonnurmelle harjoittelemaan pääseminen on vaikeaa.
– En tiedä, milloin se onnistuu Tampereella. Sinänsä on huomionarvoista, että pelaamme ensimmäistä kertaa omalla paikkakunnallamme vasta, kun on jo viides kierros menossa. Ratinan kenttää osa pelaajistamme ei ole edes nähnyt. Mielestäni joukkueemme on silti onnistunut nollaamaan nämä jutut. Keskittyminen on omassa työnteossa.
Ilves saa ottelussa vieraakseen vanhoja tuttuja, sillä SJK:n riveistä löytyvät Emile Paul Tendeng ja Reuben Ayarna, jotka pelasivat ”Tupsukorvissa” edelliset kaksi kautta.
Tendeng kertoo Veikkausliigan sivuilla, että kyseessä on hänelle erityinen ottelu.
– Sunnuntain ottelu tulee olemaan itselleni spesiaali ja uskoisin, että se on sitä myös Reubenille. Pelasimme siellä kaksi vuotta ennen tänne tuloa. Meillä on edelleen sinne hyvät suhteet kaikkiin vanhoihin pelikavereihin.
– Mutta nyt pelaamme SJK:ssa ja nyt puolustamme näitä värejä. Emme ole menossa sinne tapaamaan vanhoja kavereita, vaan menemme sinne pelaamaan heitä vastaan ja voittamaan. Se on tärkein asia. Pelin jälkeen voimme olla taas kavereita, mutta nyt me menemme sinne ottamaan kolmea pistettä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa