Saksalaislehti Kicker kertoo, että Bayern München on päässyt yhteisymmärrykseen yksivuotisesta jatkosopimuksesta ranskalaislaiturinsa Franck Ribéryn kanssa. Vime viikolla 35 vuotta täyttänyt Ribéry aloittaa näin ensi elokuussa Münchenissä jo 12. kautensa.

Kickerin mukaan Ribéry hyväksyy sen, että hän jää ensi kaudella aiempaa niukemmille peliminuuteille, sillä nuorempien laiturien Kingsley Comanin ja Serge Gnabryn roolia aiotaan kasvattaa.

Tiettävästi Ribéry oli saanut tarjouksia ainakin Kiinasta, Qatarista ja Turkista. Kaikkiaan Ribéry on esiintynyt Bayernin peliasussa 382 ottelussa. Näissä on syntynyt 117 maalia ja 176 maalisyöttöä.

Myös vuotta nuoremman Arjen Robbenin kanssa ollaan jatkoneuvotteluissa pitkällä ja todennäköisesti myös hollantilainen tulee jatkamaan Bayernin peliasussa. Robbenillekin kaavaillaan yhden vuoden jatkoa.