Kommentti: Iskikö Barcelonaan ja Manchester Cityyn ”Bayern-syndrooma”?

Tiistai, 10. huhtikuuta 2018. Merkillinen ilta Mestarien liigassa. Etihad Stadiumilla Jürgen Klopp otti toistamiseen viikon sisällä niskalenkin pitkäaikaisesta kilpakumppanistaan Pep Guardiolasta, ja Liverpool upotti ökyrikkaan Manchester Cityn jatkosta yhteismaalein 5-1. Avausjakson hylätystä maalista suivaantunut Guardiola sai seurata toisen puoliajan katsomosta. Vielä hämmästyttävämpi ottelu nähtiin ”ikuisessa kaupungissa” Roomassa. Vain harva jaksoi uskoa, että AS Roma voisi nousta Stadio Olimpicolla mahdottomalta tuntuvasta 1-4 -takaa-ajoasemasta jatkoon, kun vastassa on suuri ja mahtava Barcelona. Tärkeintä oli kuitenkin, että AS Roman pelaajat uskoivat siihen itse. Lopputulos 3-0 ja Roma jatkoon yhteismaalein 4-4 (raportti otteluista). Roman temppu saa vähän perspektiiviä siitä, että kyseessä oli vasta kolmas kerta Mestarien liigan pudotuspelihistoriassa, kun jokin joukkue nousee jatkoon oltuaan avausosan jälkeen kolmen tai useamman maalin takaa-ajoasemassa. Aiemmin samaan olivat pystyneet Deportivo La Coruña keväällä 2004 sekä ikimuistoisesti Barcelona viime keväänä. Nyt Barca sai maistaa omaa lääkettään. Köyhiä seuroja ei Mestarien liigan lohkovaiheessa nähdä, vaan kilpailu käydään vauraiden seurojen, upporikkaiden seurojen ja ällistyttävän ökyrikkaiden seurojen kesken. Tässä seurassa AS Roma voidaan kuitenkin lukea pienten joukkoon. Seurojen liikevaihtoa mittaava Deloitte Football Money League listasi tuoreimmalla rahalistallaan AS Roman vasta sijalle 24. Tätä taustaa vasten paikka Mestarien liigan välierissä on valtava saavutus.

Mikä selittää suosikkien luhistumisen?

Kuinka sitten on mahdollista, että Barcelona ja Manchester City lipsahtivat ulos kisasta jo tässä vaiheessa? Sitä tässä yritän itselleni selittää, sillä mieleen palautuvat vuodenvaihteen tienoilta ne käymäni keskustelut, joissa nimesin juuri kyseisen kaksikon tämän UCL-kauden suurimmiksi voittajasuosikeiksi. Ensimmäisenä selityksenä mieleen nousee, että iskikö Barcaan ja Cityyn niin sanottu ”Bayern-syndrooma”? Bayern Münchenin Saksan maajoukkueen runkopelaajien ympärille rakennettu tähtisikermä ei ole viime vuosina hävinnyt juurikaan Mestarien liigan muille jättiläisille paperilla, mutta silti kone on hyytynyt aina loppusuoralla. Bayern oli vielä vuosina 2010-2013 kolme kertaa finaalissa neljän vuoden aikana, mutta sen jälkeen matka on katkennut aina viimeistään välierissä. Selitykseksi on tarjottu vuodesta toiseen sitä, että Bayern on ollut Saksan Bundesliigassa liian ylivoimainen. Kun mestaruus ratkeaa käytännössä jo marras-joulukuussa ja teoriassakin ennen maaliskuuta, on joukkueen vaikeaa pysyä iskussa pitkälle kevääseen. Kävikö Manchester Citylle ja Barcelonalle siis samoin? Ovatko joukkueet olleet tällä kaudella liian hyviä? Barcelona aloitti kautensa seitsemän ottelun voittoputkella, eikä ole hävinnyt La Ligassa tällä kaudella vielä kertaakaan. Saldoa rasittavat vain seitsemän tasapeliä, mutta mestaruusjuna on puksuttanut tasaisesti raiteillaan jo alkusyksystä lähtien. Ennen Rooman fiaskoa Barcelonan kauden ainoa tappio oli tammikuinen cup-tappio paikallisvastustaja Espanyolille, mutta senkin esteen se ylitti voittamalla pikkuveljen toisessa osaottelussa ja etenemällä lopulta Copa del Reyn finaaliin.

Cityn kauden tarina on hyvin samankaltainen. Syyskauteen Valioliigassa mahtui peräti 18 ottelua pitkä voittoputki, eikä Citizensin mestaruutta epäillyt jouluna enää kukaan. Mitään romahdusta ei Cityltä tai Barcelonalta ole keväälläkään nähty, mutta jo ennen puolivälierien ottelupareja oli nähtävissä merkkejä siitä, ettei vire ole paras mahdollinen. Murskavoitot vaihtuivat rutiinivoitoiksi tai taistelutasureiksi, eikä kentällä enää nähty kevätlaitumelle laskettuja varsoja vaan työvuoronsa tunnollisesti täyttäviä duunareita.

Hatunnosto Liverpoolille ja Romalle

Syy ei toki sinänsä ole Cityn tai Barcan liiallisessa ylivoimassa, sillä siinä ei olisi mitään järkeä, että ne pelaisivat syksyllä tahallaan puolivaloilla saadakseen pelata tosipelejä kansallisessa sarjassa pidempään. Kunnonajoitus vain on äärimmäisen hankala taitolaji, ja siinä niistä ei onnistunut kumpaakaan. Voisin hyvin kuvitella, että koska tulevaa La Ligan ja Valioliigan mestaruutta on ”juhlittu” Barcan ja Cityn keskuudessa jo kuukausia, tuntuu kansallinen mestaruus tällä hetkellä kyseisten joukkueiden leirissä lähinnä laihalta lohdutuspalkinnolta. Turnausmuotoisen kilpailun voittamisessa on yksinkertaisesti sitä jotakin, mutta nyt molemmilta jäi matka kolmen pelin verran vajaaksi. Samaan hengenvetoon täytyy muistuttaa siitä, että otteluissa on kaksi osapuolta. Liverpoolin valmentaja Jürgen Klopp osaa lukea Pep Guardiolan pelikirjaa mestarillisesti. Kolme voittoa saman kauden aikana ei jätä mitään epäselväksi.

Entäs AS Roma sitten? Kuinka monelle tämänkin jutun lukijalle tuottaa vaikeuksia ylipäätään muistaa, kuka Romaa valmentaa? Barcelonan kaataminen kaksiosaisessa otteluparissa oli valtaisan upea työnäyte 48-vuotiaalta Eusebio Di Francescolta, jonka CV:n merkittävin pesti ennen tätä kautta oli Sassuolon valmentaminen. Roman uroteko oli paitsi pelitaktinen täysosuma, myös hengen voitto materiasta. Otteluparin avausosassa oman maalin tehnyt iki-Roma Daniele De Rossi pääsi vihdoin tällä kaudella Francesco Tottin varjosta ja osoitti rankkarimaalillaan vihdoin, että pää kesti kovassa paikassa. 32-vuotiasta Edin Dzekoa pidettiin jo muutama vuosi sitten menneisyyden miehenä, mutta Romassa bosnialainen ampuu hienoja maaleja solkenaan. Tolppien välissä Alisson on toiminut jo pari vuotta Brasilian maajoukkueen ykkösvahtina, mutta pelaa vasta ensimmäistä kauttaan ykkösvahtina eurooppalaisessa seurajoukkueessa.

Tekeekö historiaa Real Madrid vai Jupp Heynckes – vai ei kumpikaan?

Real Madridin ja Bayern Münchenin kannattajilla tunnelmat ovat ymmärrettävästi kaatuneita jättejä optimistisemmat, vaikka välieräpaikka vielä yhden ehjän ottelun vaatiikin. Real Madridin syksyinen taaperrus on jo kaukaista historiaa, ja sekä joukkue että sen johtotähti Cristiano Ronaldo ovat löytäneet huippuvireensä oikeaan aikaan. Historiallinen kolmas perättäinen mestaruus on täysin mahdollinen skenaario. Bayern Münchenillä on jälleen Bundesliigassa 20 pisteen kaula seuraavaan, ja se on mestaruutensa jo virallisestikin varmistanut. Tämä kausi ei kuitenkaan ole edellisten kopio siksi, että sesonki alkoi tavallaan uudestaan lokakuussa, kun Carlo Ancelotti erotettiin surkeiden tulosten jälkeen ja Jupp Heynckes tuli puikkoihin.

Omaa kieltään siitä, kuinka vaikeaa tasaisen laadukas suorittaminen kaikilla rintamilla on, kertoo se, että 2000-luvulla eurooppalainen seura on voittanut triplamestaruuden (kansallinen mestaruus, cup-mestaruus ja Mestarien liiga) vain neljä kertaa. Internazionale teki tempun kaudella 2009-2010, Barcelona on tehnyt sen ainoana eurooppalaisjoukkueena kahdesti ja kertaalleen triplan voitti Bayern München (kaudella 2012-2013). Jos Bayern juhlii tälläkin kaudella Mestarien liigan voittoa sekä valtaa DFB-Pokalin, tekisi toista kertaa eläkkeelle jäävä Jupp Heynckes ainutlaatuista historiaa. Heynckes jäisi näin ollen toistamiseen eläkkeelle triplamestaruuden jälkeen. Heikki Kuparinen

LUE MYÖS: