Lähde: Myös KuPS hankkimassa Egyptin maajoukkuemiehen pätkäpestillä
Kuva: Getty Images
Veikkausliigapiireissä kuului kohahdus vain hetki ennen uuden kauden alkua, kun puolustava mestari HJK vahvisti rivejään Egyptin maajoukkuehyökkääjä Amr Gamalilla. Gamalin kanssa sovittiin elokuuhun saakka kestävästä pestistä.
Nyt viime kauden hopeajoukkue KuPS on seuraamassa Klubin avaamaa polkua, sillä Kingfut-sivuston mukaan myös Kuopioon on siirtymässä Egyptin maajoukkuemies lyhyellä sopimuksella. KuPS:n kiikarissa kerrotaan olevan 32-vuotiaan Abdallah El-Saidin, jota sivusto nimittää ”Al Ahlyn talismaaniksi”.
Kingfut kertoo, että El-Said siirtyisi pelaamaan KuPS:iin lainalle tulevien MM-kisojen alkuun saakka. Siirron myötä hän pystyisi pitämään pelituntumaa yllä.
El-Said on pelannut Egyptin suurseura Al-Ahlyssa vuodesta 2011 lähtien, ja voittanut neljä kansallista mestaruutta sekä kaksi kertaa Afrikan Mestarien liigan. Hän pelasi kuusi ottelua Egyptin MM-karsinnoissa ja oli kolmella tekemällään maalilla Mohamed Salahin jälkeen joukkueen paras maalintekijä.
Yhteensä hyökkäävä keskikenttäpelaaja on pelannut 33 A-maaottelua, joissa hän on tehnyt kuusi maalia. Viime kaudella Egyptin pääsarjassa syntyi 10 maalia ja 11 maalisyöttöä 21 ottelussa. Kaiken kaikkiaan maaleja on syntynyt 289 Egyptin pääsarjaottelussa 84. Amr Gamalin tavoin El-Saidillakin on toista miljoonaa Instagram-seuraajaa.
Erikoinen siirto johtuu Kingfutin mukaan siitä, että Al-Ahly penkitti El-Saidin tämän tehtyä maaliskuussa sopimuksen seuran verivihollisen Zamalekin kanssa. Sen jälkeen hän kuitenkin solmi Al-Ahlyn kanssa uuden jatkosopimuksen.
Kuitenkin vain tunteja jatkosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen El-Said pantiin siirtolistalle, ja nyt uusi tilapäinen osoite näyttää löytyvän Kuopiosta. MM-kisojen jälkeen El-Saidin on määrä jatkaa matkaansa saudiarabialaiseen Al Ahli Jeddahiin. Seuran puheenjohtaja on jo vahvistanut siirron.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan