Egyptiläinen jalkapallon ystävä Mohamed Nufal aloitti lauantaina matkansa tulevan kesän Venäjän MM-kisoihin.

Vaikka kisoihin on vielä noin kaksi kuukautta aikaa, saattaa Nufalille tulla jopa pieni kiire, sillä hän kulkee matkan pyörällä.

Reitti on lähes 5000 kilometriä pitkä, ja matkustamiseen odotetaan menevän noin 65 päivää.

Nufal tulee pyöräilemään läpi Jordanian, Bulgarian, Romanian, Moldovan ja Ukrainan. Sodan vuoksi hän aikoo lentää Syyrian yli ja turvallisuussyistä hän välttää myös Irakin.

– Tässä tapauksessa matka on tärkeämpi kuin määränpää. Jos tekisin tämän vain MM-kisojen takia, menisin lentokoneella. Tämä on minulle loistava mahdollisuus nähdä uusia asioita, kertoi Nufal Reutersille.

Hän aikoo yöpyä hostelleissa, mutta toivoo myös, että ihmiset tarjoaisivat hänelle ajoittain yösijan. Hän on varannut mukaan varaosia pyöräänsä, ylimääräisen puhelimen, paristoja ja retkeilyvarusteet.

Viimeksi vuonna 1990 MM-kisoissa pelannut Egypti pelaa turnauksen ensimmäisen ottelunsa 15. kesäkuuta Uruguayta vastaan. Samassa lohkossa pelaavat myös isäntämaa Venäjä ja Saudi-Arabia.