Bayern Münchenin legendapelaaja Lothar Matthäus kritisoi joukkueen keskikenttäpelaaja Thiago Alcântaraa ”katoamisesta” isoissa peleissä.

Thiago, 27, siirtyi Bayerniin kesällä 2013 Barcelonasta. Hän on voittanut Bundesliigan mestaruuden jokaisella kaudellaan Saksassa ja juhlinut Saksan Cupin voittoa kahdesti, mutta Mestarien liigassa hän on yltänyt müncheniläisten kanssa parhaimmillaan vain välieriin.

Espanjalaistaituri sai osakseen runsaasti kritiikkiä, kun Bayern putosi toukokuun alussa Mestarien liigan semifinaaleissa Real Madridille yhteismaalein 3-4. Hän oli varsin pimennossa myös Saksan cupin loppuottelussa Eintracht Frankfurtia vastaan, jonka Bayern hävisi 1-3.

Matthäus kertoi Bildin haastattelussa, että arvostaa Thiagon osaamista, mutta sanoi, että espanjalainen on ollut ”varjo entisestä itsestään”.

– Olen pettynyt Thiagoon parin viime viikon aikana. En tiedä, missä hänen ajatuksensa on. Hän ei ansaitse paikkaa Bayern Münchenissä tällaisilla esityksillä.

Matthäus arvioi, että Bayern pärjäisi ensi kaudella ilman espanjalaisen palveluksia.

– Jos sopiva tarjous tulee vastaan, Bayernin kannattaisi harkita sitä.