Dortmund-tähti Marco Reus kehuu seuran uutta käskyttäjää: ”Luultavasti paras valmentajani”
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmundin saksalaislaituri Marco Reus ei malta odottaa, että hän pääsee jälleen työskentelemään valmentaja Lucien Favren kanssa.
Sveitsiläisluotsi Favre nimitettiin tällä viikolla Dortmundin uudeksi päävalmentajaksi. Hän siirtyi Saksaan ranskalaisesta OGC Nicestä.
Reus, 28, pelasi yhden kauden Favren alaisuudessa Borussia Mönchengladbachissa. Sveitsiläinen taktiikkavelho teki Reusiin lähtemättömän vaikutuksen.
– Minulla on ollut varsin monta valmentajaa, ja Favre on heistä luultavasti paras, kertoo Reus Saksan jalkapalloliiton sivuilla.
– Tietysti siitä on kulunut jo aikaa, kun työskentelimme yhdessä Gladbachissa. Silloin oli hienoa nähdä, kuinka paljon hän kiinnittää valmentajana yksityiskohtiin huomiota.
– Hän oli samanlainen sekä pukukopissa että kentän laidalla. Hän teki kaiken itse ja hänellä oli täysi kontrolli kaikesta. Toivon, että Lucien Favre työskentelee yhä samalla tavalla. Siinä tapauksessa meillä on mahdollisuus päästä takaisin kurssille Dortmundin kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle